Antti Yrjönen

Hallituksen pitää pystyä näyttämään, että sen päätöksillä syntyy 30 000 työpaikkaa. Mutta miten ne oikein lasketaan, ja miksi laskutapa on hyvin ongelmallinen? STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà vastaa.

30 000 päätösperustaista työpaikkaa ensi elokuuhun mennessä. Tämän lupauksen pääministeri Antti Rinteen (sd.) johtama hallitus tulee löytämään monta kertaa vielä edestään. Päätösperustaisuus tarkoittaa, että hallituksen tulee pystyä osoittamaan sen toimien johtavan 30 000 työpaikan syntymiseen.

Ja tässä tullaan siihen, mikä tekee tilanteesta hallituksen kannalta myrkyllisen. Kun sen toimien työllisyysvaikutuksia arvioidaan, se tehdään vähintäänkin ongelmallisen laskentakehikon kautta.

– Käytännössä katsotaan, että jos veroja kevennetään tai sosiaaliturvaa leikataan, ihmiset menevät helpommin töihin, kun joutuu maksamaan vähemmän veroja tai sosiaaliturva on pienempää. Se on lähtökohta, miten valtiovarainministeriö laskee niitä, kertoo toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà.

”Valtavirtaisen taloustieteen menetelmät ovat aika puutteelliset.”

Lainà pitää yhtenä suurimpana puutteena sitä, että laskentakehikko lähestyy työllisyysvaikutuksia pelkästään tarjonnan kautta. Eli siinä ajatellaan, että ihmiset kyllä hakeutuvat työpaikkoihin, kysymättä edes onko niitä tarjolla.

– Siinä ei yksinkertaisesti tunnisteta kysynnän roolia. Silloin helposti päädytään johtopäätöksiin, että pitää leikata sosiaaliturvaa, Lainà kuvaa.

ILMOITUS

Toinen suuri puute laskentamallissa on se, että taloudellisten kannustimien lisäksi siinä ei juuri huomioida muita toimenpiteitä. Esimerkiksi veronkevennysten oletetaan lisäävän työllisyyttä, mutta Lainàn mukaan monessa tutkimuksessa niiden vaikutuksen on havaittu olleen toinen.

– Empiirisissä tutkimuksissa veronalennuksilla on yksi toisensa jälkeen havaittu, ettei niillä juuri ole positiivisia työllisyysvaikutuksia.

Tästä huolimatta on pidetty kiinni ajattelusta, että veronkevennykset ja sosiaaliturvan leikkaukset johtavat automaattisesti parempaan työllisyyteen. Tämä puolestaan on vienyt valtaa demokraattisesti valituilta päättäjiltä.

– Sehän vaikuttaa älyttömästi, millaista politiikkaa voidaan harjoittaa. Siinä on ulkoistettu politiikkaa aika paljon valtiovarainministeriöön. Siellä virkamiehet päättävät, että lasketaanko tämä tai tuo työllisyysvaikutukseksi, Lainà sanoo.

Politiikan sijaan laskentapeliä

Lainà naurahtaakin, että hallituksen kirjaus on tehnyt työllisyyspolitiikasta laskentapeliä. Esimerkiksi vuodenvaihteessa kuopattavan aktiivimallin leikkurin arvioitiin alun perin synnyttävän 5 000–12 000 työpaikkaa. Tämä arvio perustui pitkälti siihen, että ihmiset työllistyvät, kun heiltä leikataan.

Samoin keskustelu opposition vaihtoehtobudjeteista johti kiistelyyn, kenen budjetti tuo ekonomistien kaavioiden perusteella eniten työpaikkoja. Koska kokoomus leikkasi eniten, nousi se voittajaksi.

Lainà huomauttaa, että työllisyyskeskustelussa korostuukin ekonomistien ylivalta. Samalla siinä näkyy hyvin myös valtiovarainministeriön valta, kun käytettävästä laskentakehikosta on päätetty. Hän uskoo, että osin kehikosta halutaan pitää kahdesta eri syystä.

– Tiedetään hyvin, että se tuottaa omalta näkökannalta edullista politiikkaa. Se on yksi.

– Toinen on yksinkertaisesti se, että valtavirtaisen taloustieteen menetelmät ovat aika puutteelliset. Tutkijoina monet haluavat tehdä jonkinlaisia laskelmia kuin myöntää rehellisemmin, että eivät pysty sanomaan asiasta kauheasti. Sitten tehdään sillä kehikolla, joka on tarjolla.

Muitakin tapoja on

Lainàn mukaan on muitakin tapoja laskea työllisyysvaikutuksia. Hän on itse esimerkiksi laskenut, kuinka paljon palkkatuella olisi mahdollista työllistää. Palkkatuen nostaminen pohjoismaiselle tasolle eli sen kolminkertaistaminen toisi välittömästi 36 000 uutta työllistä ja myöhemmin työllisyysvaikutus nousisi noin 44 000:een, Lainà on laskenut.

Tällaiset laskelmat eivät kuitenkaan kelpaa niin kutsutun taloustieteen valtavirran laskentakehikolle.

– Perusongelmana vain on taloustieteen peruslähtökohdat, että katsotaan miten taloudelliset kannustimet muuttuvat ja lasketaan siitä työllisyysvaikutukset.

– Palkkatuessa taloudelliset kannustimet eivät juuri muutu, siinä muutetaan työn kysyntää eli kuinka paljon työn kysyntä muuttuu. Se muuttuu tietysti positiiviseen suuntaan, kun palkkatukea myönnetään, Lainà kuvailee.

Jotta erilaisia työllisyysvaikutuslaskelmia voisi tehdä, tulisikin luopua nykyisen mallin perusoletuksesta.

– Se tarkoittaa, että tämä taloustieteilijän peruskehikko taloudellisista kannustimista pitää hylätä.

Hämmentävä soppa

Hallitus onkin melkoisen sopan kanssa tekemisissä. Se on linjannut, ettei sosiaaliturvaa tulla leikkaamaan ja samalla on todettu, että hallituksen toimien pitää johtaa työpaikkojen syntymiseen. Ja nämä työpaikat syntyvät puolestaan sellaisten laskelmien pohjalta, missä juuri leikkaukset antavat suurimman työllisyysvaikutuksen.

– Ainoa tapa, miten työllisyystavoite on tällä klassisella kehikolla saavutettavissa ilman leikkauksia, on roimat veronalennukset. Ja kuten sanoin aiemmin, näillä veronalennuksilla on havaittu empiirisissä tutkimuksissa yksi toisensa jälkeen, ettei niillä juuri ole positiivisia työllisyysvaikutuksia, Lainà kuvaa ongelmaa.

Esimerkiksi hallituksen koulutuspanostukset eivät laskentakehikon mukaan tule tuomaan työpaikkoja.

– Näitä on kyettävä arvioimaan jollain muulla kehikolla kuin tällä perinteisellä valtavirtaisella taloustieteen kehikolla, jossa katsotaan vain taloudellisia kannustimia.

Päätös on lopulta poliittinen, Lainà sanoo.

– Lopulta kyse on hallituksesta. Millaiset laskelmat he katsovat riittäviksi ja hyviksi.