Viime viikonlopun puoluekokoukseen päättyi kuusivuotinen kauteni puoluejohdossa.

Kuusi vuotta on hektisessä nykypolitiikassa pitkä aika ja siihen on mahtunut voittoja ja tappioita. On hyvä huomata, kuinka paljon puolue on kehittynyt ja uudistunut kuluneiden vuosien aikana. Olemme esimerkiksi ottaneet käyttöön uraauurtavia jäsendemokratian muotoja, uudistaneet viestintää ja kehittäneet punavihreää ajattelua.

Viime aikoina ja myös puoluekokouksessa on puhuttu aluepolitiikasta ja vasemmiston tulokulmasta siihen. Karut väestökehitysennusteet huolestuttavat ja monilla alueilla ihmisillä on syrjään jäämisen kokemus.

Aluepolitiikasta on helppo puhua ylätasolla, mutta konkreettisten ratkaisujen löytäminen on vaikeampaa. Ihmisten asuinpaikkavalintoihin ja elinkeinoelämän kehitykseen vaikuttavat monet asiat, eivätkä valinnat ole usein poliittisissa käsissä. Monet nuoret haluavat muuttaa kasvukeskuksiin, vaikka pienemmilläkin paikkakunnilla olisi työllisyysnäkymiä. Toisaalta tietoon, osaamiseen ja pääomiin pohjaava globaali talousmalli suosii suuria keskittymiä.

Kaikki ei voi jatkuvasti kasvaa. Ajattelun tulee muuttua, sillä suuri osa alueista tulee menettämään väestöä. On luovuttava ajatuksesta, että kehitystä ja hyvää elämää voi olla vain väkilukua kasvattavilla alueilla. Onnellista elämää ja elinvoimaa voi olla myös alueilla, joiden väkiluku on vakaa tai pienenee.

Vapaassa demokratiassa keinot väestökehityksen ohjaamiseksi poliittisesti ovat rajallisia. Tasapainoista aluekehitystä voidaan silti edistää. Olennaista on tunnustaa koulutuspolitiikan merkitys. Sote-uudistus on tehtävä, jotta palvelut voidaan järjestää kaikkialla. Liikennepolitiikka on tärkeää alueiden saavutettavuuden kannalta.

Ympäristökriisi pakottaa globaalia taloutta uudistumaan. Se voi muuttaa myös aluekehitystrendejä ja olla uuden paikallisuuden lähtölaukaus.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja.