Tapio Oikarinen otti jatkopohdinnan (Koppia Kontulan kommunismista, KU 8.11) ja takertuu dogmeihin, muun muassa pohjoismaisen hyvinvoinnin säilyttämiseen. Hyvinvointi on seuraus kapitalistin pelosta menettää kaikki, kuten vallankumouksissa jo 1800-luvulla kävi. Saksassa Bismarck ensimmäisenä tinki lisäarvoista luoden työväen vakuutuslakeja pelätessään sosialismin nopeaa nousua. Tämä jatkui esimerkiksi Ruotsissa ”kihlauksena”, jolla lisäarvoa siirtyi työntekijöille rutkasti työrauhan hintana. Se puolestaan esti kommunismin vahvistumista Ruotsissa Suomen lailla.
Oikarinen toteaa ihan oikein pääomapiirien haluavan purkaa hyvinvointia, mikä ei silti kerro kapitalismin kriisin tulosta, kuten hän arvioi. Kommunismin kaatamisella kapitalisti alkoi ottaa lisäarvomyönnytyksiä takaisin. Muistamme 1990-luvun kansaneläkkeen poistot, eläkeindeksin puolittamiset ja huikeat pörssinousut. Pääomapiiri sai avuksi työvoiman ja pääomien vapaan liikkumisen. Sen avulla voi ylläpitää työttömyyttä, joka vaientaa työvoiman vaateita. Hyvänä pelotelisänä on terrorismi.
Kapitalistista hyvinvointivaltiota ei ole, vaan on sosialismia eri asteella eri aikana pelkäävä kapitalismi. Kapitalisti ei ole hyväntekijä vaan olosuhteiden mukaan voiton maksimoinnin tavoittelija.
Mikä kapitalismin tilalle? Sen ratkaisemme me, kun luovumme kansojen riistosta, johon hyvinvointimme nojaa eniten. Ilmastonmuutos nopeuttaa tätä. Koemme jo enteitä aiemmin kokemattoman kansainvaelluksen tulosta, jolloin ratkaisemme väkivallan tai solidaarisuuden väliltä elomme jatkon Telluksellamme.
Vaikka ihmiset muuttuvat tai vaihtavat aatteita ja muuttavat hyväksymistään, yksi pysyy kapitalismissa muuttumattomana: työn ja pääoman ikuinen ristiriita.
Veikko Meriläinen
Oulu