Postin lakossa on postilaisten palkkojen ja työehtojen puolustamisen ohella kyse työmarkkinoiden murroksesta ja sopimusyhteiskunnan toimivuudesta. Kuten ammattiliittojen historiaa tutkinut Itä-Suomen yliopiston dosentti Tapio Bergholm toteaa: Postilaisten harvinaisen vahvaan tukeen on useita syitä.
Postin työntekijöille esitetyt merkittävät heikennykset ovat ay-liikkeelle periaatteellisia. Liitot haluavat osoittaa työnantajapuolelle, etteivät heikennykset käy. Taustalla kummittelee myös Sipilän hallituksen pakottamana tehty kiky-sopimus, josta hyötyi ennen kaikkea vientiteollisuus.
Pienipalkkaiset ovat työmarkkinoilla yhä ahtaamalla toimialasta riippumatta. Postin palvelut ja niiden tekijät symboloivat laajemmin työmarkkinoilla ja palvelualoilla väijyvää työehtoshoppailua. Palvelualoilla eletään vahvaa murrosta digitalisoitumisen edetessä.
Pakettilajittelijoiden palauttaminen Teollisuusliitosta PAUn sopimuksen piiriin on liitolle kynnyskysymys. Neuvottelutilanne on erityisen hankala, koska PAUlla ja Paltalla on hyvin erilainen tilannekuva. Hankausta on syntynyt myös PAUn ja Teollisuusliiton välille.
Moni odottaa omistajaohjauksesta vastaavalta ministeri Sirpa Paaterolta (sd.) selkeämpää linjaa pakettilajittelijoiden asemasta sekä Postin lakosta, vaikka valtio ei olekaan neuvottelijaosapuoli.
Rinteen hallitus joutuu elämään työmarkkinaneuvottelujen varjossa pitkälle ensi kevääseen. Liittokohtainen neuvottelukierros saattaa nostaa esiin yllättäviäkin kiistoja ja lakon uhkia. Työnantajat ovat nostaneet pöytään ay-liikkeelle pyhiä asioita, kuten työnantajien ay-maksujen perinnän lopettamisen.
Liittokohtaisista neuvotteluista huolimatta sekä työntekijä- että työnantajapuoli koordinoivat neuvotteluja omien keskusjärjestöjensä taholta. Työehtosopimusneuvotteluissa taistelevien osapuolten pitäisi keskustella samaan aikaan työryhmissä Rinteen hallitukselle esitettävistä työllistämistoimista.
Ei näytä hyvältä. Kehysriihessä keväällä pitäisi olla jo joitain yhteisiä askelmerkkejä työpaikkojen luomiseksi.
sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi