Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Liitto tiukkaa, onko omistajaohjausministerille kerrottu väärää tietoa yhtiön tavoitteista.

Merimies-Unioni epäilee, että meneillään olevassa Postin työehtokiistassa ei ole ymmärretty, mistä siinä lopulta on kysymys. Liiton mukaan vastaus on yhtiön johdon bonusten kasvattaminen.

Postin hallitus teki toukokuussa 2018 päätöksen, että yhtiön voittoa on kasvatettava. Tämä hyödyttää valtio-omistajan lisäksi Postin johtoa. Postin palkka- ja palkkioselvitys 2018 osoittaa, että sen johdolle maksetaan palkan lisäksi bonuksia, joiden mittareina ovat liiketulos 70-prosenttisesti ja Postin pakettiliiketoiminnan liikevaihto 30-prosenttisesti.

”Jos Postin pakettiliiketoiminta kasvaa – eli vallataan markkinoita halvemmalla työehtosopimuksella – maksetaan Postin johdolle pakettiliiketoiminnan kasvusta 30 prosentin painoarvolla bonuksia. Tämä tarkoittaa Postin johdolle satojen tuhansien lisäpalkkiota peruspalkan päälle”, Merimies-Unioni toteaa tiedotteessaan.

Postilla ei mene heikosti. Postin vuoden 2018 liiketulos oli 44,8 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan hyvää tulosta tekevässä yhtiössä postityöntekijöiden työehtosopimus siirretään huonompaan. Postin pakettilajittelijalle se tarkoittaisi 2 200 euron palkasta 600 euron leikkausta.

ILMOITUS

”Totuudenvastaista tietoa”

Merimies-Unioni esittää joukon kysymyksiä:

Kuka on antanut määräyksen siirtää Postin pakettilajittelijat heikomman työehtosopimuksen piiriin? Onko se Postin hallitus? Mikäli näin on, onko omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle kerrottu totuudenmukaista tietoa Postin tavoitteista? Onko hänelle kerrottu, että pakettiliiketoiminnassa Postin kilpailijoihin ei noudateta Teollisuusliiton halvempaa työehtosopimusta?

Liitto syyttää tällaista totuudenvastaista tietoa toistaneen Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola viimeksi tänään keskiviikkona MTV:n Huomenta Suomi-ohjelmassa.

Paketti- ja verkkokaupassa Postilla on kilpailijoita, mutta ne noudattavat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijöiden (AKT) ja Autoliikenteen Työnantajaliiton välistä työehtosopimusta, joka joiltakin osin jopa ylittää tasoltaan PAU Viestinvälitys ja -logistiikka-alan työehtosopimuksen, kuten PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen aiemmin tänään totesi Kansan Uutisille.

Merimies-Unioni summaa Postin siis maksavan johdolleen pitkän- ja lyhyen aikavälin kannustinpalkkiota, eli bonusta liikevaihdon kasvusta ja markkinoiden valtaamisesta.

”Tämä hyödyttää Postia ja siirtymällä halvemman työehtosopimuksen piiriin se voisi toimia markkinahäirikkönä ja vallata markkinoita. Posti on kertonut julkisuudessa tavoitteenaan olevan työpaikkojen lisäämisen. Ne syntyisivät, kun Postin kilpailijat häviäisivät kilpailun asiakkaista.”

”Hallituksen ryhdyttävä toimiin?”

”Herää siis kysymys, miksi Posti haluaa heikentää väen väkisin pakettityöntekijöidensä työehtoja ja siirtää heidät halvemman työehtosopimuksen piiriin? Asiasta hyötyy Posti ja sen johto itse valtaamalla markkinoita. Kärsijöitä ovat muut alan rehdimpiä työehtoja noudattavat toimijat.”

Liitto toteaa, että jos omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolle ja pääministeri Antti Rinteelle ei ole kerrottu tilanteesta totuudenmukaista tietoa, heidän ja maan hallituksen on ryhdyttävä pikaisiin toimenpiteisiin, jolla työehtojen heikennykset estetään.

”Ainoa oikea Postissa noudatettava työehtosopimus pakettilajittelijoihin on PAUn Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus. Sitä noudattamalla alalle sekä Suomeen on luotava työrauha.”