Noin vuosi sitten julkaisimme vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetin vuodelle 2019. Elettiin taloussuhdanteen huippua, mutta porvarihallitus jatkoi silti leikkauspolitiikkaa ja köyhimpien ostovoimaa nakertavia indeksijäädytyksiä. Laadimme vaihtoehdon, jolla olisi lisätty kansalaisten yhdenvertaisuutta, vahvistettu sosiaaliturvaa ja helpotettu ennen kaikkea pienituloisimpien asemaa. Takuueläkkeeseen ja kansaneläkkeeseen esitimme 50 euron korotusta.

Eläkeläisköyhyyteen liittyvien tavoitteidemme onnistumista kuvaa se, että ensi vuoden alusta alkaen takuueläkettä korotetaan 50 eurolla ja kansaneläkettä 34 eurolla. Samalla eläkkeensaajan asumistuen ansaintarajaa ja lisäomavastuun kerrointa korotetaan, minkä tarkoituksena on välttää tasokorotuksen leikkaantuminen asumistuesta.

Niin sanotusti käteen jäävän korotuksen tarkka euromäärä eri eläketasoilla riippuu monista muuttujista, mutta arvion mukaan 1. 1. 2020 tasokorotukset yhdistettynä indeksikorotuksiin tarkoittavat sitä, että aina 1 300 euron kokonaiseläkkeisiin saakka muutos nettoeläkkeessä tulee vuodenvaihteessa olemaan vähintään 34 euroa lisää. Takuueläkkeen korotuksen myötä kaikkein pienimmät eläkkeet nousevat 50 euroa.

Edellisestä kansaneläkkeen tasokorotuksesta on aikaa kymmenisen vuotta ja nyt yli 600 000 eläkeläistä tulee saamaan pienen korotuksen eläkkeeseensä. Olemme pitäneet tärkeänä sitä, että takuueläkkeen korotuksen lisäksi myös pieniä työeläkkeitä saavien toimeentulo paranee ja vaatineet siksi tasokorotusta myös kansaneläkkeisiin.

Eläkeläisköyhyyden vähentäminen vaatii jatkossakin tekoja niin etuuksien kuin palveluiden puolella – unohtamatta myöskään verotusta ja asumiskuluja. Hallituksen tulee kehittämään ikäihmisten palveluita siten, että terveiden elinvuosien määrä lisääntyy, toimintakyky paranee ja palvelut toimivat oikea-aikaisesti ja tehokkaasti.

ILMOITUS

Suomen on oltava entistä ikäystävällisempi maa. On tunnistettava väestön ikääntymisen tuoma muutos. Ikääntyneet eivät ole vain palveluiden kohde vaan myös yhteiskunnan voimavara.

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysministeri.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.