IPS/Manipadma Jena

Äiti Maan maalaismarkkinat ja kahvilat palauttavat perinneruokia suosioon.

Kun aurinko nousee Koillis-Intiassa, Meghalayan osavaltiossa, Phlida Kharshala herättää kahdeksanvuotiaan lapsenlapsensa. Poika heilauttaa bambukorin selkäänsä ja kaksikko lähtee metsään.

Kun he metsästä ennättävät Shillongin kaupungin Mawpat Circlen risteykseen, jotkut äidit ovat viemässä lapsiaan kouluun ja toiset ovat aamukävelyllä. He kaikki ovat Kharshalan mahdollisia asiakkaita. Hän levittää kuluneen säkkikankaan asfaltille ja laskee sille metsästä keräämänsä sienet.

– Kun monsuuni on ohitse, on sienten aika, 60-vuotias alkuperäiskansa khaseihin kuuluva matriarkka Kharshala kertoo.

Villit raaka-aineet tekevät ruuasta ravitsevaa, kemikaaleista vapaata ja lähes ilmaista.

– Kun olin lapsi, naiset ja tytöt suurin joukoin säntäsivät metsään aamunkoitteessa. Me lauloimme ja keräsimme sieniä, marjoja ja juuria, villejä kasviksia, joita metsä antoi meille yllin kyllin.

Liian vähän kasviksia

Muina vuodenaikoina Kharshala myy luonnosta poimimiaan lehteviä viherkasveja, jotka sopivat yhtä hyvin ravinnoksi kuin lääkkeeksikin. Villikasvinippujen ohella hän kauppaa kotiviljelmänsä pinaattia.

ILMOITUS

– Nämä kasvit tekisivät lapsenlapsistani vahvoja, jotta he jaksaisivat nousta rinteille väsymättä. Mutta nuoret ovat innostuneempia uudenaikaisista friteeratuista ruoista, joita he näkevät televisiossa ja toreilla, khasi-isoäiti murehtii.

Meghalayassa tosin myös aikuiset nykyään syövät liian vähän tuoreita kasviksia.

Kharshalan bravuuri on liharuoka, jonka valmistaminen aloitetaan sipulin, inkiväärin, valkosipulitahnan ja punaisen chilin paistamisella kuumassa öljyssä. Kun nämä ainekset ovat kullankeltaisia, hän lisää pannulle savustettua naudanlihaa ja hienoksi silputtuja villikasvien lehtiä ja sekoittaa niin kauan, etteivät lapset enää erota seoksesta vihreää eivätkä siksi pane vastaan.

Vanhat naiset ovat tietopankki

– Vanhojen khasi-naisten tietämys ympäristöystävällisestä maataloudesta on ilmiömäinen, Bhogtoram Mawroh sanoo.

Mawroh on vanhempi tutkija ja tietojohtaja North East Slow Food and Agrobiodiversity Society -järjestössä (Nesfas), joka tähtää paikalliseen ruokaomavaraisuuteen tukemalla perheviljelijöitä ja maatalouden monimuotoisuutta.

– Perinteinen ekologinen tieto on yhtä tärkeää kuin nykytiede, Mawroh kertoo.

– Alkuperäiskansojen ruokakulttuurit ovat hyvä keino tulla toimeen ilmastokriisin kanssa, koska niissä maata ja ruokakasveja hyödynnetään monipuolisesti. Ne eivät ole käyttäneet vain viljeltyjä kasveja, vaan myös niitä, jotka kasvavat villeinä. Luonnossa kasvavat kasvit sietävät ilmastostressiä paremmin kuin viljellyt.

Mawroh kutsuu alkuperäiskansojen naisia siementen säilyttäjiksi, tietopankeiksi, joilla on parhaat edellytykset taata ruokaturva ilmastonmuutoksen olosuhteissa. Viljelijänaiset ovat myös onnistuneet muuttamaan useita villikasvilajeja viljeltäviksi.

Ravitsevaa, puhdasta, ilmaista

Khasi-naiset haluavat tuoda takaisin perinneruokansa ja villit raaka-aineet, jotka tekivät heidän ruuastaan ravitsevaa, kemikaaleista vapaata ja lähes ilmaista.

Saadakseen perinteiset alkuperäiskansojen ruokavaliot nuorison suosioon Nesfas on aloittanut kuukausittaiset Mei Ramew eli Äiti Maa -maalaismarkkinat, joissa viljelijänaiset myyvät paikallisia hedelmiä, vihanneksia, syötäviä villikasveja ynnä muuta.

Samalla naiset jakavat herkullisia reseptejä, joita seuraten voi valmistaa vaikkapa veririisiksi kutsutun, kananpojan tai sian verellä terästetyn viljaruuan. Moniin kyliin on myös perustettu suosittuja Äiti Maa -kahviloita, joita pyörittävät perinteisesti kokkaavat alkuperäiskansojen naiset.

Nesfas pyrkii lisäksi tekemään yhteistyötä tavanomaisia elintarvikkeita myyvien kauppojen kanssa, jotta niiden tyypillisesti riisistä, lihasta, teestä ja pakatuista välipaloista koostuva tuotevalikoima monipuolistuisi.

Englanninkielinen versio