Lehtikuva/Pierre-Philippe Marcou

Minkäänlaisen hallituskoalition kokoaminen on entistäkin vaikeampaa. Vaalien suurin voittaja oli äärioikeiston Vox ja suurin häviäjä keskustaoikeiston Ciudadanos.

Espanjan sunnuntain vaalit järjestettiin, koska huhtikuun vaalien jälkeen ei pystytty muodostamaan hallitusta. Vaalitulos ei kuitenkaan tehnyt uusista hallitusneuvotteluista ainakaan helpompia.

Espanjan parlamentissa on 350 paikkaa, joten hallituksen taakse pitäisi saada vähintään 176 kansanedustajaa.

Pääministerin tehtävää hoitaneen Pedro Sánchezin sosiaalidemokraatit (PSOE) pysyi lähes entisessä tuloksessa. Kannatuksessa tuli tappiota 0,7 prosenttiyksikköä ja paikkamäärä väheni 123:sta 120:een. Kannatusosuus oli 28 prosenttia.

Podemosista irronnut Más País sai kolme paikkaa.

Toinen vanha suurpuolue, oikeiston kansanpuolue (PP) sai 22 lisäpaikkaa (paikkaluku nyt 88). Puolueen pitkäaikaisiin kannatuslukemiin verrattuna voitto ei ollut kovin suuri, sillä viime vaaleissa PP kärsi 69 paikan rökäletappion.

PP:n kannatusosuus oli nyt 20,8 prosenttia (+4,1).

ILMOITUS

Suurimmaksi voittajaksi nousi äärioikeiston Vox-puolue. Sen ääniosuus nousi 15,1 prosenttiin (+4,8). Vox kasvatti paikkamääränsä yli kaksinkertaiseksi, 24:sta 52:een.

Lehtikuva/Oscar Del Pozo

Ennen huhtikuun vaaleja Vox oli todella pieni puolue. Vuonna 2015 se sai 0,23 prosenttia äänistä ja vuonna 2016 tulos oli 0,20 prosenttia. Paikkoja ei noilla lukemilla irronnut.

Podemosille pienehkö tappio

Pablo Iglesiasin johtama vasemmistopuolue Podemos menetti 7 paikkaa, ja sen paikkamäärä on nyt 35.

Podemosin osuus äänistä oli nyt 12,8 prosenttia, jossa oli 1,5 prosenttiyksikköä pudotusta.

Yhdessä Iglesiasin kanssa Podemosia muutama vuosi sitten perustamassa ollut Íñigo Errejón irtautui tammikuussa Podemosista ja perusti syyskuussa uuden puolueen nimeltä Más País. Puolue sai yhdessä alueellisten kumppaniensa kanssa 2,4 prosenttia äänistä ja 3 paikkaa.

Sunnuntain vaalien ylivoimaisesti suurin häviäjä oli Albert Riveran johtama Ciudadanos, jolle vaalit olivat kertakaikkinen romahdus. Keväällä 57 paikkaa saanut Ciudadanos kutistui pieneksi 10 paikan puolueeksi.

Ciudadanosin kannatusosuus oli nyt 6,8 prosenttia, kun huhtikuussa sitä kannatti 15,9 prosenttia äänestäjistä.

Ciudadanos aloitti katalonialaisena aluepuolueena, joka vastustaa Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä. Valtakunnan politiikkaan se tuli samoissa vuoden 2015 vaaleissa, joissa vasemmiston puolella oli uutena puolueena Podemos.

Ciudadanos oli alkuun oikeiston valtapuolueeseen PP:hen verrattuna keskustaliberaali puolue, mutta se on siirtynyt yhä enemmän oikealle. Sunnuntain tulos näyttäisi osoittavan, ettei tämä ole ollut onnistunut taktiikka.

Loput paikat sunnuntain vaaleissa menivät alueellisille puolueille. Niistä parhaiten menestyi Katalonian itsenäisyyttä kannattava ERC-Sobiranistes, joka sai 15 paikkaa.

Aluepuolueita tarvitaan

Vaalituloksesta on helposti luettavissa, että toimivan enemmistöhallituksen muodostaminen on entistäkin vaikeampaa.

Esimerkiksi PSOE:lla ja Podemosilla on yhteensä nyt kymmenen paikkaa vähemmän kuin viimeksi. Vaikka tähän lisättäisiin Más Paísin kolme paikkaa, olisi vasemmistokoalition takana vain 158 paikkaa.

Vasemmistohallitus tarvitsisi siis vielä aiempaa enemmän aluepuolueiden tukea, ja esimerkiksi Katalonian suhteen sosiaalidemokraattien kanta on tiukan kielteinen itsenäisyyshankkeille.

Viimeksi lopullinen niitti hallitustunnusteluille oli se, että PSOE:n Sánchez halusi Podemosin tukevan demarien vähemmistöhallitusta ilman omia ministerinpaikkoja. Iglesias ei tähän suostunut.

Lehtikuva/Josep Lago

Pablo Iglesias tarjosi sunnuntain tuloksen selvittyä jälleen yhteistyötä PSOE:lle. Hän sanoi, että uusintavaalit ovat vain vahvistaneet oikeistoa ja antaneet Espanjalle yhden Euroopan vahvimmista äärioikeistoista.

Pian taas vaalit?

Myös kansanpuolueen ja Ciudadanosin varaan rakentuva hallitusrunko on entistäkin kauempana. Sen takana olisi enää 98 kansanedustajaa, kun ennen vaaleja puolueilla oli 123 edustajaa.

Jotkut oikeistosta ovat pitäneet mahdollisena yhteistyötä äärioikeiston Voxin kanssa. Aluetasolla tällainen sopimus solmittiin tammikuussa Andalusiassa.

Mutta Voxilla vahvistettunakin oikeistokoalitiolla olisi vain 150 paikkaa, kaukana tarvittavasta enemmistöstä. Tiukasti Espanjan keskusvaltaa ajavan Voxin mukana olo tekisi aluepuolueiden lähtemisen oikeiston kelkkaan entistäkin epätodennäköisemmäksi.

Ehkäpä puolen vuoden päästä mennään taas uurnille. Ellei sitten synny epätodennäköistä ja epäortodoksista suurta koalitiota sosiaalidemokraattien ja kansanpuolueen välille. Sillä olisi 208 paikkaa takanaan.

Äänestysprosentti on saatu jo putoamaan kevään 75,5:sta alle 70 prosentin.