Antti Yrjönen

Pia Lohikoski nousi viime kevään eduskuntavaaleissa eduskuntaan.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski sai yli puolet kaikista kansanedustajista allekirjoittamaan lakialoitteensa. Lohikoski jätti torstaina aloitteen, jolla pyritään helpottamaan omaishoitajien yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia kunnalliseen päätöksentekoon.

– Suurin osa omaishoitajista on naisia, joten aloitteessa on myös kyse naisten demokraattisten osallistumismahdollisuuksien turvaamisesta. Omaishoitajilla on paljon arvokasta tietoa kuntapalveluiden toimivuudesta. Olisi tärkeää edistää heidän mahdollisuuksiaan asettua ehdolle ja toimia kunnallisissa luottamustehtävissä, Lohikoski sanoo.

Käytännössä omaishoitajien osallistumismahdollisuus turvattaisiin siten, että heille korvattaisiin sijaishoitajan palkkaamisesta aiheutuvat kulut omaishoitajan luottamustoimen hoitamisen ajalta. Tämä edellyttää lisäyksen tekemistä kuntalakiin.

– Asiasta on säädettävä erikseen laissa, jotta omaishoitajana toimivien kansalaisten yhdenvertaista mahdollisuutta osallistua kunnallisten luottamustehtävien hoitamiseen voidaan tukea. Tällä hetkellä eri kunnissa asuvat omaishoitajat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa. Tämä on johtanut paikoin tilanteeseen, että vaaleilla valtuustoon valittu henkilö ei käytännössä voi osallistua valtuuston kokouksiin omaishoitovastuunsa vuoksi, Lohikoski taustoittaa.

Tällä hetkellä lain mukaan luottamushenkilölle korvataan muun muassa lastenhoidon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Nykyisin osa kunnista huomioi omaishoitajalle sijaishoitajan palkkaamisesta aiheutuvat kulut korvattavana menona ja osa kunnista ei.