Lehtikuva/Valentin Flauraud

Saksojen yhdistyminen

17.7.1989. Unkari avaa rajansa Itävaltaan, itäsaksalaisia alkaa virrata länteen.

7.10.1989. Mihail Gorbatshov vierailee Itä-Saksassa ja kehottaa sen johtoa uudistuksiin.

18.10.1989. Erich Honecker eroaa ja Itä-Saksan puoluejohtajaksi nousee Egon Krenz.

4.11.1989. Yli puoli miljoonaa ihmistä osoittaa mieltä Berliinissä vaatien uudistuksia.

9.11.1989. Itä-Saksan puoluejohto ilmoittaa, että muuttamista länteen ei estetä. Ihmisiä alkaa virrata yli Berliinin muurin.

10.11.1989. Brandenburgin portti avataan virallisesti.

28.11.1989. Helmut Kohl julkistaa kymmenen kohdan suunnitelmansa Saksojen yhdistämisestä.

18.5.1990. Länsi- ja Itä-Saksa allekirjoittavat sopimuksen raha-, talous- ja sosiaalisesta unionista.

1.7.1990. Saksojen unionisopimus astuu voimaan. Saksan liittotasavallan markasta tulee myös Itä-Saksan valuutta.

3.10.1990. Itä-Saksan osavaltiot liittyvät Saksan liittotasavaltaan.

Neuvostoliiton entinen ulkoministeri Eduard Ševardnadze jäi katkeraksi siitä, ettei hän saanut Nobel-palkintoa Mihail Gorbatšovin kanssa. Julkaisemme sarjan arkistojuttuja Berliinin muurin murtumisen täyttäessä 30 vuotta, tämä juttu on ensimmäisen kerran julkaistu KU:ssa 9.10. 2009.

Neuvostoliiton entinen ulkoministeri Eduard Ševardnadze on yhä katkera siitä, että hän ei saanut vuoden 1990 Nobelin rauhanpalkintoa yhdessä Neuvostoliiton silloisen presidentin Mihail Gorbatšovin kanssa. [Jutun kirjoittamisaikaan Shevardnadze vielä eli. Hän kuoli vuonna 2014.]

Muistelmissaan Ševardnadze kirjoittaa, että samaan aikaan kun Gorbatšov oli vastaanottamassa Nobeliaan, hän itse seisoi neuvostoparlamentaarikkojen edessä puolustamassa samaa politiikkaa, josta Gorbatšov palkittiin. Tuoreessa Radio Free Europen haastattelussa Ševardnadze sanoo, että jos Gorbatšov olisi sanonut edes pari sanaa hänen puolestaan, olisi hänkin saanut Nobel-palkinnon.

”Olin siihen aikaan hyvässä työkunnossa. Maailma oli oppinut tuntemaan minut ja luottamaan minuun, eikä Gorbatšov pitänyt siitä. Nobel-palkinto oli annettu ennenkin kahdelle henkilölle, ja niin olisi voinut tehdä Neuvostoliitossakin”, tuulettaa nyt 81-vuotias Ševardnadze tunteitaan.

Ševardnadzen mukaan kysymys Saksojen yhdistämisestä nousi esiin jo heinäkuussa 1985, kun Gorbatšov ja Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher tapasivat ensimmäisen kerran.

Ševardnadzen mukaan Gorbatšovin asenne oli kuitenkin epäselvä ja Gorbatšov vältteli puhumasta koko asiasta.

Puhelinsoitto Ottawasta Moskovaan

Saksojen yhdistymisestä sovittiin Ševardnadzen mukaan käytännössä helmikuussa 1990, kolme kuukautta Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Tapahtumapaikkana oli Kanadan Ottawassa pidetty Naton ja Varsovan liiton ulkoministerien kokous.

Ševardnadze kertoo, että Yhdysvaltain ulkoministeri James Baker kysyi Ottawassa häneltä Gorbatšovin kantaa.

”Tuntuu kummalliselta, mutta minä ja Gorbatšov emme itse asiassa olleet koskaan puhuneet kahden kesken Saksojen yhdistymisestä.”

Wikimedia Commons/RIA Novosti

Ševardnadze sanoo soittaneensa Moskovaan ja kysyneensä Gorbatšovin mielipidettä. Hän oli myös kertonut ehdotetusta neuvottelumekanismista 2+4 eli mukana olisivat molemmat Saksat, Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska.

Ševardnadzen mukaan Gorbatšov vastasi: ”Tiedätkö mitä, Eduard? Ennemmin tai myöhemmin tämä asia on ratkaistava. On parempi, ettemme pitkitä asiaa, jos emme halua luoda ongelmaa.”

”Tilanne oli vaarallinen”

Tuosta prosessi alkoi. Ševardnadzen mukaan aluksi neuvotteluissa väännettiin kättä siitä, pysyykö yhdistynyt Saksa Naton jäsenenä. Kun Neuvostoliitto oli lopulta suostunut tähän, se vaati että yhdistyneen Saksan on vähennettävä aseistustaan.

Ševardnadzen mukaan kysymys Saksojen yhdistämisestä nousi esiin jo heinäkuussa 1985.

Ševardnadze ei anna selvää vastausta kysymykseen siitä, oliko hän todella sanonut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroossa kuusi päivää ennen muurin murtumista, että ”parempi jos revimme sen itse alas”.

Sen sijaan Ševardnadze sanoo, että syksyllä 1989 sotilaallisen yhteenoton vaara oli todellinen: ”Ihmisiä virtasi yli muurin molempiin suuntiin. Jos tämä ei olisi tapahtunut ilman verenvuodatusta, olisi uusi maailmansota ollut mahdollinen”.

Ševardnadzen mukaan tilanteesta selviämistä helpotti se, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat jo päässeet sopimuksiin aserajoitusneuvotteluissa. Vaikeinta oli vakuuttaa Neuvostoliiton armeijan johto.

Ševardnadzesta tuli vielä myöhemmin presidentti synnyinmaahansa Georgiaan vuosiksi 1995–2003. Hän menetti lopulta valtansa Mihail Saakašvilin ruusukumouksessa.

Saksojen yhdistyminen

17.7.1989. Unkari avaa rajansa Itävaltaan, itäsaksalaisia alkaa virrata länteen.

7.10.1989. Mihail Gorbatshov vierailee Itä-Saksassa ja kehottaa sen johtoa uudistuksiin.

18.10.1989. Erich Honecker eroaa ja Itä-Saksan puoluejohtajaksi nousee Egon Krenz.

4.11.1989. Yli puoli miljoonaa ihmistä osoittaa mieltä Berliinissä vaatien uudistuksia.

9.11.1989. Itä-Saksan puoluejohto ilmoittaa, että muuttamista länteen ei estetä. Ihmisiä alkaa virrata yli Berliinin muurin.

10.11.1989. Brandenburgin portti avataan virallisesti.

28.11.1989. Helmut Kohl julkistaa kymmenen kohdan suunnitelmansa Saksojen yhdistämisestä.

18.5.1990. Länsi- ja Itä-Saksa allekirjoittavat sopimuksen raha-, talous- ja sosiaalisesta unionista.

1.7.1990. Saksojen unionisopimus astuu voimaan. Saksan liittotasavallan markasta tulee myös Itä-Saksan valuutta.

3.10.1990. Itä-Saksan osavaltiot liittyvät Saksan liittotasavaltaan.