Minua monikin seikka ihmetyttää, mutta eräs enempi muita. Kun nyt nuo niin viisaat poliitikot setvivät keinoja ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi, ei voi kuin pelokkaana ihmetellä tätä touhua.
Syyllisiksi tähän maapallon keskilämpötilan nousuun on tuomittu kuluttajat, jotka ovat niin tyhmiä, että ostelevat suurten toimijoitten, eli teollisuuslaitosten, eli tehtaiden valmistamia tuotteita liian paljon. Tästä johtuu, että tehtaiden on pakko valmistaa lisää ja lisää tyhmiä ja lopulta turhia tavaroita laakerit ja liukuhihnat punahehkuisen kuumina markkinoiden kysynnän tyydyttämiseksi.
Ilmastopaneeleiden viisauden tiivistymä on se, että tavaroiden iäti kasvavaan tuotantoon ei tietenkään puututa, vaikka mielestäni siihen pitäisi puuttua. Luonnonvarat, joista tavaroita valmistetaan, ehtyvät. Lisäksi tavaratuotannosta koituu hiilipäästöjä. Tätä skenaariota ei haluta nähdä, vaan päätetäänkin korvata polttomoottoroidut ajoneuvot nopealla aikataululla sähköautoilla.
Vuonna 2012 oli liikennekäytössä jo yli miljardi autoa. Mihin laitetaan arviolta 1,2 miljardia liikennekäytöstä poistettavaa autoa? Heinolassa Kuusakoski Oy koetti pinoamalla varastoida romutettavaksi tuotuja autoja. Pino paloi viime kesänä, ja seurauksena oli lähiympäristön maaperän osittainen saastuminen.
Entä akut, joita sähköautoihin täytyy asentaa? 600 voltin akusto koostuu muun muassa 12 kg:sta kobolttia, 7 kg:sta litiumia ja 36 kg:sta nikkeliä. Koboltti tulee valtaosin Kongosta lapsityövoimalla tuotettuna.
Vuonna 2030 sähköautoja ennustetaan maailmassa olevan 220 miljoonaa kappaletta. Litiumioniakkujen tarvitsemaa raaka-aineyhdistelmää ei maaperässä ole lähestulkoonkaan riittävästi. Poliittinen tahtotila ei ilmeisesti tosiasioista piittaa tässäkään kysymyksessä.
Jokainen voi kotonaan suorittaa laskutoimituksen 220 miljoonaa kertaa edellisessä kappaleessa mainitut sähköauton akkuun tulevat mineraalien määrät.
Mielestäni ojassa ollaan, allikkoon menossa. Olisiko syytä tämä autohommeli vielä tuumata uusiksi? Maaperä on jo pian laavaan asti kuopsutettu tyhjäksi kaikesta raaka-aineeksi kelpaavasta.
Mitä oljenkorsia planeettamme asukeilla on käytettävissä ilmaston liikalämpenemisen hillinnässä? Melko lähellä menneisyydessä 1950-luvulla ihmiskunnan kulutus oli kestävällä tasolla (kansanomaisesti määriteltynä maapallo kykeni antamaan luonnonvaroja väestön kulutusta vastaavasti). Totta on, että maapallon väestömäärä oli tuolloin noin kolmanneksen nykyisestä, mutta ihmisten elämä oli myös vaatimatonta ja säästäväistä. Kohtalon kysymys on, kykeneekö ihminen tinkimään saavutetusta kuluttamisen tasosta, ja kuinka paljon.
Jos jatkuvan talouskasvun uskonnonomaista palvontaa kyseenalaistettaisiin, saattaisi vielä olla mahdollisuus, että tulevilla sukupolvilla olisi planeetta, jolla olla. Tällä menolla sitä ei kyllä varmuudella ole.
Markku Kiiskinen
Vääksy