Viikonlopun suuria ulkomaisia tähtiä Tampereella ovat The Skatalites, Ceccaldin veljekset ja trumpetisti Ambrose Akinmusire yhtyeineen.

Jazz on täyttänyt Tampereen katukuvan – ainakin rautatieaseman itäpuolella Tullikamarin alueella. Kolmella esiintymisareenalla musiikki alkoi soida torstaina ja jatkuu perjantaista aina sunnuntaihin melkein läpi yöt. Myöhäisimmät konsertit alkavat perjantaina ja lauantaina reilusti jälkeen puolen yön.

Tampere Jazz Happeningin ohjelmakokonaisuuden runko on vakiintunut vuosien varrella sellaiseksi, että päiväsaikaan esiintymiset ovat kiinnostavia eläviä konsertteja. Mitä pidemmälle iltaa mennään, niin sitä railakkaammaksi Happening käy. Yöaikaan Telakalla ja Klubilla jo bailataan ankarasti. Kullekin tapahtumalle löytyy aina sopiva yleisö.

Tampere Jazz Happeningin taiteellinen johtaja Juhamatti Kauppinen – itsekin jamaikalaista musiikkia soittaneena – odottaa muiden huippuartistien ohella erityisesti jamaikalaisen The Skatalites -orkesterin bailukeikkaa Klubilla perjantaina puolen yön jälkeen. Jo 55 vuotta sitten perustetussa bändissä on vielä yksi alkuperäisjäsen, skan kuningattareksi kutsuttu kahdeksankymppinen laulaja Doreen Shaffer.

Mitä pidemmälle iltaa mennään, niin sitä railakkaammaksi Happening käy.

Toisessakin Klubin yökonsertissa tutkitaan reggaeta edeltäneen ska-musiikin legendan jamaikalaisen pasunistin Don Drummondia (1932–69) säveltuotantoa. Sveitsiläinen jazzpasunisti Samuel Blaser (s. 1981) tarttui heti Kauppisen tarjoamaan tilaisuuteen tehdä erityiskeikka Tampereelle. Hän kokosi sitä varten uuden kansainvälisen sekstetin. Samuel Blaser Don Cosmic tulkitsee Drummondin sävellyksiä jazzikkaasti.

– Drummond oli suurimman osan urastaan jazzmuusikko ja piti itseään maailman parhaana pasunistina. Minua kiinnostaa hänen musiikkinsa personointi, ja juuri tällä yhtyeellä, sanoo Blaser.

ILMOITUS

Rauhallisesta kamarijazzista freejazzin revittelyyn

Lauantain päiväkonsertin Pakkahuoneella aloittaa belgialaisen Manuel Hermanin johtama trio. Ranskalaisen rumpalin Sylvain Darrifourcqin lisäksi siinä soittaa selloa niin ikään ranskalainen Valentin Ceccaldi, joka on myöhemmin samana iltana omassa sekstetissään soittavan viulisti Théo Ceccaldin veli. Veljeksillä on myös yhteinen trio Darrifourcqin kanssa. Triolla on Tampereen jazzien jälkeen vielä keikka ainakin Loviisassa.

Hermanin trio on keikoillaan rauhallisella kamarijazzilla liikkeelle lähtevä vahvasti improvisoiva freejazzpoppoo, jossa kaikki jäsenet pääsevät näyttämään osaamistaan. Théo Ceccladin isohko yhtye puolestaan remakoi hurjemmin vapaan jazzin merkeissä. Sen musiikki muistuttaa ajoittain Frank Zappan ja John Zornin edesottamuksia.

Lauantai-illan kolmen yhtyeen keikan Telakalla päättävä basisti Lauri Porran Flyover Ensemble soittaa pääasiassa marraskuun lopulla julkaistavan uuden albuminsa musiikkia. Porralla on useita yhtyeprojekteja aina raskaan musiikin Stratovariuksesta erilaisiin sinfoniaorkesteriprojekteihin, mutta hän sanoo Flyover Ensemblen oleva hänelle erityisen rakas monipuolisen yhtyesoiton vuoksi.

Sunnuntaisen Pakkahuoneen päiväkonsertin päättää amerikkalaisen jazzin kuuma nimi trumpetisti Ambrose Akinmusire. Kyvyillään hämmentävän Akinmusiren iso kokoonpano on jousisoitinpainotteinen. Kuultava moni-ilmeinen musiikki kostuu trumpetistin, pianistin ja rumpalin jazztrion yhteisestä keitoksesta kamarimusiikillisen jousikvartetin ja omia juttujaan hopottavan räppärin Kokayin kanssa.