Lehtikuva/Markku Ulander

Työrauhavelvoite päättyy, jos sopimuksia ei synny. Ammattiliitoissa ei vielä puhuta työtaisteluista.

Teknologiateollisuuden työehtosopimukset umpeutuvat tänään 31.10. Neuvottelut ovat edenneet niin nihkeästi, että alalla häämöttää sopimukseton tila. Ongelmana ovat kiky-tunnit ja työnantajan vaatimat heikennykset työehtoihin.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen luonnehtii liiton verkkosivuilla tilannetta kimurantiksi ja keskeneräiseksi.

– Olemme tässä kuukauden päivät olleet samassa tilanteessa, neuvottelut eivät ole edenneet mihinkään, sanoo myös Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto Talouselämä-lehdessä.

Neuvotteluissa hiertävät etenkin niin sanotut kiky-tunnit eli 24 palkatonta lisätuntia vuosityöajassa. Työnantajapuoli haluaa, että niitä jatketaan myös seuraavalla sopimuskaudella.

– Meidän ihmisillä tuolla työpaikoilla on tästä asiasta hyvin selvä näkemys: ilmaisia työtunteja ei tehdä jatkossa, Malinen sanoo.

ILMOITUS

Sama tilanne on myös Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden neuvotteluissa.

Kiky-tuntien säilyttämisen lisäksi työnantaja on esittänyt heikennyksiä muun muassa sairausajan palkkaan, palvelusvuosilisiin ja ylityökorvauksiin, Pron verkkosivuilla kerrotaan. Malisen mukaan työnantajien esittämät leikkaukset tietäisivät teknologiateollisuudessa työskenteleville asiantuntijoille jopa kymmenen prosentin lovea vuosiansioihin.

– Tällaista emme liittona pysty mitenkään hyväksymään, Malinen painottaa.

Sekä Malinen että Aalto ovat todenneet sopimuskauden päättymisen lisäävän painetta ratkaisuun. Jos sopimusta ei synny perjantaihin mennessä, alkaa sopimukseton tila, jolloin työrauhavelvoitetta ei ole.

Liittojohtajat eivät tässä vaiheessa uhkaa työtaisteluilla.

– Vaikka tilanne on välillä hyvin kireä, niin kuin se nytkin on, niin silti jokainen sopimus syntyy joskus, Malinen sanoo.

Teollisuusliitto arvioi tilannetta torstain jälkeen, jos sopimusta ei synny.

– Meidän ei ole tarkoitus lähteä tänään tai huomenna uhkailemaan mitään, haluamme neuvottelutulosta tässä saada aikaiseksi, Aalto sanoo Talouselämälle.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!