Antti Sepponen

Janne Pellisen ohjaama Don Juan limittää taidokasta teatterityötä ja ajatuksia moraalista.

Liekö sattumaa vai #metoon ansiota, että näytelmäklassikko Don Juan valmistui tänä syksynä kahteenkin teatteriin, Turun kaupunginteatteriin ja lahtelaiseen Vanhaan Jukoon. Niin tai näin, ranskalaisen Molièren yli 350 vuotta sitten kirjoittama draama hyväksikäyttävästä viettelijästä pätee täysin näinäkin päivinä. Brutaali charmi on ajatonta.

Ohjaaja Janne Pellinen luo Vanhaan Jukoon ilmavasti hengittävän esityksen. Näyttelijäryhmä on suppea mutta moni-ilmeinen, visualisti Paula Koivusen kädenjälki on koreaa, ja valo- ja äänimaailmat täydentävät raikkaan ilmeen. Pienenä esimerkkinä ovat mykkäfilmitekstit, jotka tuovat mukaan viehättävää patinaa.

Pellinen on ottanut työnsä pohjaksi Tyyni Tuulion vanhan suomennoksen, joka ei yhtään kalpene uudempien käännösten rinnalla.

Trimmattua yhteistyötä

Esityksen ulospano on ainoastaan sopivassa määrin hurmaavaa, joten tilaa jää kylliksi näyttelijöille ja heidän trimmatulle yhteistyölleen. Lavalla on neljä näyttelijää (ja videolla yksi), jotka onnistuvat luomaan hienolla tavalla ylenpalttisen tunnelman. Yhtä aikaa tiivis ja rönsyilevä näytelmä kestää kuitenkin vain alle puolitoista tuntia.

Nuori Aleksi Holkko on löytö Don Juaniksi. Monikasvoinen näyttelijä huikentelee, vetoaa ja venyttelee kuin kissanpentu, samalla kun antaa kyynisyyden loistaa matkojen päähän. Elastinen hahmo, jolla on hieno rytmi ja ryhti, joskaan äänenkäytöltään Holkko ei vielä ole täydessä terässä.

ILMOITUS

Yhtä olennainen on Satu Säävälän rooli Sganarellena, Don Juanin palvelijana. Hän istuu osaan tavattoman sulavasti, ajoittaen kaiken prikulleen, ilmeikkäitä keinojaan mahtavasti vaihdellen. Esityksen kestävin rakenne lepääkin juuri Säävälän ja Holkon yhteispelin varassa.

Tärkeitä sivurooleja

Maria Nissi ja Markus Karekallas ottavat haltuun tärkeitä sivuosia. Nissi loihtii petettyyn Dona Elviraan tarvittavan annoksen kaunaista vimmaa, toisaalta lemmekkäämpiäkin sävyjä – ja maalaismies Pierrot’n hän piirtää juurevasti.

Karekallakselle on aivan sama esittää hän miestä tai naista; yhtä luontevasti sujuu. Don Juanin viettelemän Charlotan hahmoon hän solahtaa aivan sulokkaasti, eikä vaihto karskimpiin miesrooleihin tuota vaikeuksia.

Näyttelijäkonkari Hannu Salmisen monologi on esityksen helmiä. Lähikasvokuvana tehdyllä videolla Don Juanin isä Don Luis pitää tulisen saarnan (aatelisen) ihmisen moraalisista velvollisuuksista. Salminen hallitsee keinonsa täsmällisesti, niin ääneltään kuin miimisesti.

Esityksen tiheydestä juontuu joitakin epäselvyyksiä, ellei katsoja entuudestaan tunne Don Juanin kaikkia henkilöitä. Sinänsä keskeiseen Komentajaan viitataan niin nopean hämärällä tavalla, ettei hahmon täysi merkitys vaivatta avaudu.

Enimmäkseen tiivistykset kuitenkin parantavat näytelmää – mutta onneksi mukana on alkuperäinen kerjäläiskohtaus, jonka Molière oli joutunut poistamaan ensi-illan jälkeen.

Janne Pellisen ja Vanhan Jukon versio Don Juanista tarjoaa yhtä aikaa viihtymistä ja vakavia varoituksia. Toteutustapa on katsojalle miellyttävä, mutta ei lainkaan tyhjänpäiväinen.

Molièren Don Juan Teatteri Vanhassa Jukossa. Suomennos Tyyni Tuulio. Ohjaus ja sovitus Janne Pellinen. Dramaturginen neuvonantaja Otto Sandqvist. Visualisointi Paula Koivunen. Valot Simo Saukkola. Äänet Janne Louhelainen. Rooleissa Aleksi Holkko, Markus Karekallas, Maria Nissi, Satu Säävälä ja videolla Hannu Salminen. Esitykset 14.12. asti.