Lehtikuva/Timo Jaakonaho

Kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa vaaditaan Kajaanissa lauantaina 2.11.

Kainuun ensimmäinen ilmastomarssi järjestetään lauantaina 2.11. kello 12.30. Järjestäjänä on Vasemmistonuoret, joka tarttuu aktiivisilta kajaanilaisilta lähteneeseen aloitteeseen. Ilmaston puolesta marssimaan kutsutaan järjestöt, yhteisöt, yritykset ja yksityishenkilöt.

– Lähdemme mielellämme järjestämään mielenilmausta ilmaston puolesta myös täällä Kainuussa. Täälläkin ihmiset kokevat ilmastoahdistusta ja huolta ympäristön tulevaisuudesta. Meille kainuulaisille tärkeää metsää vielä tällä hetkellä riittää, mutta sen monimuotoisuus ei ole itsestäänselvyys. Jos emme ryhdy nyt riittäviin ilmastotekoihin, osasta planeettaamme tulee elinkelvoton, toteaa Kainuun Vasemmistonuorten puheenjohtaja Noora Kyllönen.

Vasemmistonuorten mukaan nykyisellä hallituksella on aiempaa parempi suunta ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi. Hallitusohjelmaan kirjatut keinot eivät kuitenkaan ole riittäviä, vaan tarvitaan kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa.

– Ilmastomarssilla vaadimme päättäjiä ja yrityksiä tarttumaan ilmastotekoihin. Puurakentamista tulee lisätä, koska puu toimii hiilivarastona. Tällä hetkellä liian suuri osa puusta hakataan selluksi, jolloin hiilidioksidi vapautuu takaisin ilmakehään, Kyllönen sanoo.

– Kaikissa julkisissa hankinnoissa tulisi huomioida vaikutukset ympäristöön. Meidän yhteiskuntana tulee pyrkiä irti kertakäyttökulttuurista. Energiapolitiikassa on pyrittävä siihen, että vuonna 2030 kaikki Suomessa tuotettu energia tuotetaan fossiilivapaasti.

ILMOITUS

Mielenosoittajat kokoontuvat kello 12 Kajaanin Kauppatorilla, josta marssi lähtee kello 12.30 Kauppakatua pitkin Raatihuoneentorille.

Raatihuoneentorilla on puhumassa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan, Kajaanin Vasemmistonuorten puheenjohtaja Markus Karjalainen sekä Earth warrior, PhD in Biology Petra Rodewald. Tämän jälkeen tapahtumassa on avoin mikki, jolloin myös osallistujat pääsevät pitämään lyhyen puhevuoron.

Vasemmistonuorten 30. liittokokous järjestetään 1.–3.11. Kajaanissa. Järjestö täyttää tänä vuonna 75 vuotta.