Lehtikuva/Tolga Akmen

Yritykset välttävät tavaratoimituksia Britanniaan kuunvaihteessa.

Tulli on varautunut Britannian sopimuksettomaan eroon palkkaamalla 60 työntekijää. Tullin ylitarkastaja Päivi Raukio toteaa, että lisätyövoimaa on palkattu esimerkiksi Tullin sähköiseen asiointikeskukseen, jossa hoidetaan muun muassa yritysten tuonti- ja vientiselvitykset. Brexitin arvioidaan lisäävän tuonti-ilmoituksia 200 000:lla ja vienti-ilmoituksia 40 000:lla. Ilmoitusten määrän kasvu saattaa hidastaa ilmoitusten käsittelyä, Raukio kertoo.

Tullin uusia työntekijöitä on sijoitettu myös matkustajatulliin, sillä Britannia ei brexitin jälkeen kuulu vapaan liikkuvuuden Schengen-alueeseen. Suomalaiset, kuten muutkin Euroopan unionin jäsenmaiden asukkaat, joutuvat Britanniaan matkustaessaan käymään läpi tullimuodollisuudet.

Brexitin jälkeen Britannia on niin sanotun kolmannen maan asemassa, samoin kuin esimerkiksi Venäjä.

Tavarantoimitukset hidastuvat

Suomalaisista yrityksistä osa on ilmoittanut rauhoittavansa Britannian kauppaa lokakuun vaihteessa, Keskuskauppakamarista kerrotaan. Vaarana on, että tavarat jäävät satamiin jumiin.

– Yritykset pitävät kuunvaihdetta yleisesti korkean riskin aikana. Jos tavaraliikennettä Britanniaan voidaan välttää, niin vältetään, Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja ja Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori kertoo.

ILMOITUS

EU- ja kauppapolitiikasta vastaava johtava asiantuntija Janne Koivisto Kaupan Liitosta vahvistaa Vuorin tiedon. Suomalaiset yritykset ovat Koiviston mukaan varautuneet toimituskatkoksiin ja ennen kaikkea nostaneet varastotasoja eli hamstranneet tavaraa Britanniasta.

– Mahdollisuuksien mukaan on myös vaihdettu tavarankuljetuksen reittejä tai hankittu vastaavaa tavaraa muualta, Koivisto kertoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että brexitiä on tehty jo pitkään, joten tavarantoimitusten katkoksiin on osattu varautua.

– Olemme tiedottaneet jäsenyrityksillemme, että niiden pitää tutkia jakeluketjunsa ja prosessinsa, jotta ne voivat tehdä muutoksia ennakkoon.

Satamiin rekkajonoja

Sopimuksettoman brexitin tapauksessa tavarantoimitukset joka tapauksessa hidastuvat tullauksen takia. Myös satamiin odotetaan pitkiä rekkajonoja.

Alankomaat on ilmoittanut, että sen satamien kautta Britanniaan kulkevilta rekoilta edellytetään tullausasiakirjojen lisäksi rekisteröitymistä maksulliseen Portbase-järjestelmään. Ilman rekisteröintiä rahti ja sitä kuljettavat rekat eivät pääse satama-alueelle, Tullista kerrotaan.

Jos brexitiin saadaan lisää neuvotteluaikaa, Britannia käy EU:n kanssa uudet kauppasopimusneuvottelut.