Jussi Joentausta

Tupakasta onnistuttiin tekemään epätrendikästä, mutta nuuskasta ei.

Vasemmistoliiton varkautelainen kansanedustaja Matti Semi on huolissaan suomalaisten nuuskan käytöstä.

Semi toteaa, että valistustyötä olisi tärkeä tehdä erityisesti nuorten keskuudessa.

– Suomalaisten tupakanpolttoa on saatu merkittävästi vähenemään viime vuosikymmeninä pitkäjänteisellä työllä, Semi sanoo.

Suomalaisten tupakanpolttoa on saatu merkittävästi vähenemään.

– Jos aiomme saavuttaa nikotiinittoman Suomen, nyt on aika puuttua nykyistä pontevammin myös nuuskan käyttöön. Käyttö on lisääntynyt erityisesti poikien keskuudessa.

Ammattikoululaiset käyttävät

Syöpäjärjestöt ovat nostaneet esiin, että erityisen tärkeää on tavoittaa ammattiin opiskelevat nuoret, joilla tupakkatuotteiden käyttö on muita nuoria yleisempää. Syöpäjärjestöjen tutkimuksessa todetaan, että ammattioppilaitoksista puuttuu käytännön toimintatapoja nikotiinittomien ympäristöjen luomiseksi.

ILMOITUS

– Nuuskan käytön lisääntyminen nuorten keskuudessa voi johtua esimerkiksi siitä, että sitä ei aikuistenkaan keskuudessa pidetä yhtä haitallisena kuin tupakointia. Nuuskan käyttö vaikuttaa kuitenkin monella eri tavalla haitallisesti terveyteen, Semi arvioi.

Suoraa vaikuttamista

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n vuonna 2018 tekemän selvityksen mukaan ymmärrys nuorten nuuskaan liittyvistä valinnoista, mielikuvista ja toimintatavoista on tärkeää, kun suunnitellaan ennaltaehkäisevää työtä. Selvityksen mukaan nuoret itse ehdottivat keinoiksi esimerkiksi suoraan nuoriin vaikuttamisen, jotta heidät saadaan ajattelemaan kriittisesti nuuskan käytöstä ja nuuskavalistuksen lisäämisen.

– Nuorten mukaan tupakasta on onnistuttu tekemään epätrendikästä, ja he toivovat samantyyppistä valistusta nuuskasta. Esikuvilla on myös suuri vaikutus nuoriin. Varsinkin jääkiekkoilijoiden nuuskan käyttö vaikuttaa siihen, että se nähdään helposti yhdistettävänä urheilullisuuden kanssa, Semi sanoo.

– Nuuskavalistuksen on hyödynnettävä nuorten omia kanavia, kuten somea. Valistuksen on pystyttävä puuttumaan myös siihen, että nuuska yhdistetään urheilullisuuteen, vaikka sillä on vakavia terveyshaittoja.

Semi teki hallitukselle toimenpidealoitteen valistustyön lisäämiseksi nuuskan käytön vaaroista.