Lehtikuva/Mikko Stig

Akava on pitänyt pitkään esillä kilpailukieltosopimusten lisääntymisen työmarkkinoille aiheuttamia ongelmia.

Akava pitää hyvänä, että työministeri Timo Harakka on päättänyt aloittaa kolmikantaisen lainvalmistelun kilpailukieltosäännöksen muuttamisesta. Työryhmän tehtävänä on valmistella korvausvelvollisuutta koskeva ehdotus.

– Hallitusohjelman kirjaus kilpailukieltojen käytön rajoittamisesta oli myönteistä. Työministeri Timo Harakan linjaus antaa suuntaa lainmuutoksen valmistelulle, Akavan yhteiskunta-asioiden päällikkö Vesa Vuorenkoski sanoo ja kiittää ministeriä tämän linjauksesta.

Kilpailukieltosopimusten käyttöä on onnistuttu muualla Euroopassa karsimaan olennaisesti nimenomaan pakollisen korvauksen avulla. Muissa Pohjoismaissa on käytössä täsmällisesti määritelty pakollinen korvaus kilpailukieltoajalta.

– Suomen nykyinen säännös, jonka mukaan korvaus on pakollinen yli 6 kuukautta kestävissä kilpailukielloissa, on todellisuudessa jättänyt palkansaajat vaille korvausta.

Akava pitääkin nykyistä työsopimuslain kilpailukieltoja koskevaa säännöstä toimimattomana.

– Tämän takia on otettava oppia muiden pohjoismaiden käytännöistä, jotta saamme Suomen kilpailukieltojen korvausmallin kuntoon. Lainvalmistelutyö on tehtävä huolella. Muutoin riski kasvaa, että jatkossa kilpailukielloissa on lisääntyvästi käräjöintiä tiedossa. Tätä meidän on syytä välttää, Vuorenkoski toteaa.