Sosiaalialan ammattilaisten tulee ammattietiikkansa ja lainsäännön mukaan tuoda esiin näkemiään epäkohtia. Normaalisti niistä kerrotaan esimiehelle ja asia hoidetaan kuntoon. Aina ei suinkaan ole näin. Esimiehet saattavat pelotella alaisensa hiljaiseksi.
– Joskus työpaikalla ei ole toimivaa raportointimenettelyä tai hyssyttelyn kulttuuri elää jopa työntekijöiden kesken, tutkija Laura Tiitinen kertoo.
Vaikka esimerkiksi sosiaalityöntekijä huomauttaisi, että laki on muuttunut ja asiakkaalla on oikeus parempaan rahalliseen tukeen, esimies saattaa sanoa, että antaapa asiakkaan ensin valittaa. Säästö- tai arvovaltasyistä käytäntöä ei muuteta lainmukaiseksi.
Tiitinen väitteli keväällä Lapin yliopistossa sosiaalialan ammattilaisten sananvapaudesta ja valtasuhteista mediavaikuttamisessa. Hän kertoi maanantaina tutkimustuloksistaan ja siihen liittyvistä muista tutkimuksista Helsingissä Sosiaalitoimittajien järjestämässä Sosiaalialan sananvapaus vai vaientaminen -seminaarissa.
Tiitisen mukaan esimies saattaa ottaa epäkohdasta huomauttaneen sosiaalityöntekijän silmätikuksi. Tämä joutuu puhutteluun, moitituksi muiden kuullen tai saa huomautuksen. Pahimmassa tapauksessa työntekijä irtisanotaan.
– Eräs sosiaalityöntekijä kertoi, etteivät kollegat enää uskalla edes pysähtyä hänen ovelleen.
Tiitinen sai kaikkiaan 183 sosiaalialan työntekijän vastaukset tutkimukseensa. Melkein kaikilla oli kokemuksia epäkohdista.
– Vaikuttaa, että esimiehet eivät tiedä sosiaalialan työntekijöiden oikeudesta ja velvollisuudesta ilmoittaa epäkohdista.
Yhteydenotto mediaan on viimeinen keino
Kun vanhustenhoidossa, lastensuojelussa tai muussa sosiaalityössä tulee epäkohtia ilmi, työntekijät toivoisivat niihin puututtavan. Jos yhteydenotto esimieheen ei tuota tulosta, asiasta pitää raportoida aluehallintovirastolle tai Valviraan. Jos mikään ei tunnu auttavan, sosiaalityöntekijälle jää enää yksi keino, yhteydenotto mediaan.
Tiitisen ja sosiaalialan työntekijöiden mukaan kynnys ottaa yhteyttä mediaan on varsin korkea. Yksi syy on vaitiolovelvollisuus ja toinen on pelko joutua silmätikuksi. Etenkin pienillä paikkakunnilla työntekijän tunnistaa helposti tapauksen perusteella.
Myös Helsingissä sosiaalityöntekijät ovat joutuneet hankkimaan turvakieltoja, eli kieltämään henkilö- ja osoitetietojensa luovuttamisen yksityiselle sektorille uhkailujen takia. Työntekijät kertovat turvakiellon hankaloittavan elämistä.
Moni sosiaalialaa koskevista jutuista julkaistaankin viitaten nimettömään lähteeseen. Tämä puolestaan vähentää jutun uskottavuutta. Helsingin Sanomien toimittaja Maija Aalto totesi seminaarissa, että nimettömään haastatteluun perustuva juttu on helppo sivuuttaa olankohautuksella, vaikka kyse olisi räikeästä epäkohdasta.
Ongelmia vähätellään ja ohitetaan
Kun lastensuojelun työntekijät valittavat, että yhdellä työntekijällä on jopa sata asiakasta, esimies tai päättäjä voi viitata naapurikuntaan, jossa tilanne on sama tai vielä huonompi. Aina vetoaminen mediaankaan ei auta. Tiedote ylikuormituksesta ja lasten oikeuksien rikkomisesta saatetaan ohittaa, kunnes tapahtumat johtavat pahimmassa tapauksessa lapsen kuolemaan.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestön Talentian työelämäasioiden päällikkö Marjo Varsa tähdentää, että alan ammattietiikkaan kuuluu tuoda epäkohdat esille, sillä muutoin eriarvoisuus pääsee lisääntymään pidikkeettömästi.
Professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta muistuttaa, että sosiaalihuollon ammattilaisuuteen kuuluu tavallaan whistle blowing eli epäkohtien paljastaminen omaa henkilöllisyyttä paljastamatta. Nuotio kehottaa käyttämään tätä oikeutta harkiten, ei syyllistämällä, vaan ratkaisua hakien.
– Epäkohdista opitaan nopeammin, kun ei haeta syyllistä, vaan ratkaisua.