Jarmo Lintunen

Kelan rekisteritietojen mukaan 14 957 pienituloista eläkeläistä voisi saada takuueläkettä.

Kela kertoo selvittävänsä tarkemmin rekisteritiedoista löytyneiden asiakkaiden oikeuden takuueläkkeeseen ja ottaa tarvittaessa asiakkaaseen yhteyttä. Asiakkaan ei siis tarvitse itse tehdä mitään, vaan hän voi odottaa Kelan yhteydenottoa.

Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen 784,52 e/kk (vuonna 2019), jos hänellä ei ole muita eläketuloja tai niiden määrä on enintään 777,84 e/kk (vuonna 2019).

Takuueläkkeen määrä on pienempi silloin, kun henkilö saa takuueläkkeen alkaessa varhennettua vanhuuseläkettä. Takuueläkkeen hakijan on haettava Suomesta ja muista maista kaikki eläkkeet, joihin hänellä on oikeus. Täyteen takuueläkkeeseen on oikeus henkilöllä, joka ei saa mitään muita eläkkeitä.

Laki takuueläkkeestä tuli voimaan vuonna 2011. Sen jälkeen takuueläkkeeseen on vuosina 2016, 2018 ja 2019 tehty tasokorotukset, joiden vuoksi hieman aikaisempaa suurempiakin eläketuloja saava voi olla oikeutettu takuueläkkeeseen.

Takuueläkettä voi hakea verkkoasiointipalvelussa, suullisesti tai paperilomakkeella, ja siinä on 6 kuukauden takautuva hakuaika.

Kela kertoo, että elokuun lopussa 2019 takuueläkettä sai hieman yli 103 500 henkilöä. Heistä noin 100 000 sai myös kansaneläkettä. Keskimääräinen takuueläke oli 179 e/kk.