Lehtikuva/Markku Ulander

Heikentyneisiin suhdannenäkymiin vastataan aivan oikeilla finanssipolitiikan reaktioilla, valtiovarainministeri sanoi.

– Talouskasvu on tällä hetkellä vakaata, vaikka se hidastuu huipustaan, sanoi valtiovarainministeri Mika Lintilä esitellessään hallituksen budjettiesityksen eduskunnalle.

Maailmantalouden kasvanut epävarmuus korostaa hänen mukaansa kestävän talouspolitiikan merkitystä.

– Tässä tilanteessa on tärkeä viedä eteenpäin hallituksen kunnianhimoisia tavoitteita työllisyyden ja talouden rakenteiden uudistamiseksi.

– Hallituksen tavoitteena on luoda yrityksille ja kotitalouksille ennakoitavuutta, jatkuvuutta ja luottamusta. Hallituksella on vastuu siitä, että talouden puitetekijät ovat kunnossa siten, että yritykset ovat valmiita investoimaan ja työllistämään ja että työnhakijat ja työntekijät voivat luottaa mahdollisuuksiinsa työllistyä ja kehittää osaamistaan, Lintilä kuvaili.

Valtiovarainministeri sanoi hallituksen mitoittavan finanssipolitiikan vastuullisesti ja suhdannetilanteen edellyttämällä tavalla. Ensi vuonna talouspolitiikan viritys tukee talouskasvua ja työllisyyttä.

ILMOITUS

– Heikentyneisiin suhdannenäkymiin vastataan aivan oikeilla finanssipolitiikan reaktioilla.

Lintilän puheenvuorossa toistui tavan takaa sana luottamus.

– Luottamusta tulevaisuuteen vahvistaa parhaiten mahdollisuus tehdä työtä ja yrittää. Hallituksen 75 prosentin työllisyystavoite näkyy monin tavoin budjetissa. Työllisyyspaketissa päätimme karsia palkkatuen byrokratiaa ja uudistaa työllisyyspalveluita kuntakokeilujen kautta.

– Luottamusta siihen, että kaikki pidetään mukana yhteiskunnassa, vahvistavat oikeudenmukaisuutta ja turvallisuutta lisäävät toimet. Parannemme perheiden asemaa, perusturvaa ja pienimpiä eläkkeitä.

– Luottamusta tulevaisuuteen vahvistaa myös se, että hallitus satsaa ympäristön tilan parantamiseen.

Lintilän mukaan hallitus etenee täsmälleen aikataulussa ja asetettujen askelmerkkien mukaan kohti työllisyystavoitetta ja julkisen talouden tasapainoa.