Tilastokeskus

Ongelma on väestörakenteen muutoksen mukanaan tuoma heikkenevä väestöllisen huoltosuhteen muutos.

Tilastokeskus julkisti maanantaina kauan odotetun alueellisen väestöennusteen. Sen mukaan Suomessa ei viidentoista vuoden kuluttua ole enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee. Ennusteen oletuksena on, että syntyvyys säilyy viime vuoden tasolla.

Tässä jutussa käydään läpi asioita ja kysymyksiä, joita uuden ennusteen tiimoilta nousee ja on noussut. Niitä kommentoi vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen.

Syntyvyys

Heti ennusteen julkaisun jälkeen keskustelu syntyvyyden laskusta lähti jälleen käyntiin. Sen keskiössä pyöri pohdinta, miten syntyvyys kääntyisi jälleen nousuun. Tämä teki aiheesta myös osin myrkyllisen, kun puhe kääntyy helposti kysymykseen, miksi naiset eivät synnytä.

Sarkkinen kehottaa tutustumaan Turun yliopiston NEFER-hankkeeseen, jossa tutkitaan Pohjoismaissa tapahtuneen odottamattoman syntyvyyden pienenemisen syitä. Hankkeessa on tyrmätty sitkeästi elänyt käsitys, että korkeastikoulutetut naiset eivät saisi lapsia. Asia on päinvastoin, sillä juuri matalasti koulutettujen keskuudessa lapsettomien määrä on kasvanut. Pelkän peruskoulun varassa olevien lapsettomuus on kasvanut huimasti reilussa kymmenessä vuodessa.

– Koulutus vahvistaa mahdollisuuksia saavuttaa haluttu perhekoko. Tuskin noin moni pelkän peruskoulun käyneistä haluaa jäädä lapsettomaksi. En usko. Tässä pitäisi miettiä uusiksi yleiset hokemat ja ajatukset, mitkä asiat vaikuttavat syntyvyyteen, Sarkkinen sanoo.

ILMOITUS

Eli tässäkin asiassa korostuu eriarvoisuus ja sen vähentämisen tärkeys. Yksi avain on hallituksen koulutuspolitiikka, esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentäminen.

– Jopa keskiasteen suorittaneiden osuus lapsettomista on mennyt ohi korkeakoulutetuista, Sarkkinen sanoo.

Syntyvyyskeskustelun fokus pitäisikin kääntää perhepolitiikasta eriarvoistumiseen ja työelämän epävarmuuksiin.

– Jos ihmisellä ei ole edes parisuhdetta tai vakautta elämässä, ei perhepolitiikka auta. Heikommassa asemassa olevat ihmiset eivät pysty toteuttamaan perhetoiveitaan.

Hän lisää, että totta kai perhepolitiikkakin on tärkeätä. Sarkkinen pitää esimerkiksi välttämättömänä, että hallitus tekee perhevapaauudistuksen ja korottaa lapsiperhe-etuuksia.

– Perhepolitiikka on tavallaan niille, joilla on jo lapset. Huomiota pitää kiinnittää myös heihin, jotka lasta vasta haluavat.

Eriytyminen

Suomi on eriytynyt, ja kehitys on kiihtymässä ennusteen perusteella entisestään. Alueiden eriytyminen liippaa myös syntyvyyttä. Monella pienellä paikkakunnalla on 20-29–vuotiaita nuoria miehiä huomattavasti enemmän kuin samanikäisiä naisia.

Sarkkinen huomauttaa, että alojen eriytyminen sukupuolittain on Suomessa EU-maista kaikista pisimmällä. Jos alueen elinkeinorakenne on hyvin yksipuolinen, vaikuttaa se väistämättä alueen vetovoimaan.

– Se liittyy koulutustasoon, ja se liittyy alojen eriytymiseen myös. Meidän alat ovat niin eriytyneet, jolloin työpaikat eri sukupuolille ovat eri paikoissa. Sitä voisi purkaa vähentämällä alojen sukupuolittuneisuutta.

Yllä linkatussa aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n blogikirjoituksessa esimerkkinä tästä nostetaan Äänekosken kaupunki, jonne vähän aikaa sitten rakennettiin uusi paperitehdas. Silti sen muuttotappio on kasvanut.

Selvää on, että tuollaisen segregaation purkaminen ei ole helppoa, eikä sitä tehdä nopeasti. Väestön väheneminen monilla paikkakunnilla on suuri ongelma. Ongelmaksi sen tekee se, että lähtijät ovat yleisesti nuoria, mikä vinouttaa entisestään paikkakunnan ikärakennetta.

– Eihän kehitys ole tasapainoista alueilla, joilla väkimäärä vähenee rajusti. Ja se on oikeasti ongelma alueen elinvoiman, palveluiden rahoituksen, asumisviihtyvyyden, asuntomarkkinoiden ja työntekijöiden saatavuuden kannalta, Sarkkinen luettelee.

Tässäkin tosin pitäisi keskustelun sävyä kyetä muuttamaan. Nyt muuttotappioalueet on julkisessa keskustelussa tuomittu usein täysin tuhoon tuomituiksi.

– Meidän pitäisi päästä pois ajattelusta, että hyvää elämää ja elinvoimaa voi olla vain alueilla, joilla väkimäärä kasvaa tai pysyy vakiona. Hyvää elämää, kehitystä ja elinvoimaa voi myös olla alueilla, joilla väkimäärä supistuu.

Sarkkinen toivoo, että eri puolilla Suomea lähdetään nyt rakentamaan strategioita muista lähtökohdista kuin väkimäärän kasvuun perustuen.

– Tämä kehitys on niin laaja-alainen. Ei voi lähteä siitä, että kaikki voivat olla väestökehityksen voittajia. Niin moni kunta ja seutu tulee menettämään väestöään. Sen tosiasian kanssa elämiseksi pitäisi miettiä strategioita.

Jatkuva kasvu

Sarkkinen kummastelee ajatusta, että väkimäärän pitäisi jatkuvasti kasvaa. Ihmisten määrä maapallolla ei voi kasvaa loputtomasti.

– Onko se kestävää, jos meidän yhteiskuntamme on rakennettu sillä tavalla, että tavoittelemme koko ajan pakonomaisesti väestömäärän kasvua.

Samasta asiasta puhui ennustuksen julkistuksen yhteydessä Tilastokeskuksen Markus Rapo. Rapo sanoi, ettei väkimäärän lasku sinällään ole huolestuttavaa.

– Se radikaali asia on väestörakenteen muutos. Väestörakenteen muutos on todella haastava. Jos ikäpyramidi olisi tasainen ja väestö vähenisi 100 000, ei tilanne olisi niin hankala, huomauttaa Hanna Sarkkinen.

Jarno Mela

Mutta Suomen ikäpyramidi ei tosiaan ole lainkaan tasainen, ja tilanteen ennustetaan vain heikkenevän jatkossa.

– Se haastaa valtavasti meidän eläkejärjestelmäämme, veropohjaamme, palvelujen tarvetta ja työvoiman tarvetta.

Maahanmuutto

Suomen väkiluku kasvaa tällä hetkellä maahanmuutosta johtuen. Tilastokeskuksen ennuste on rakennettu niin, että siinä maahanmuuton oletetaan pysyvän nykytasolla (15 000 vuosittain) vuoteen 2040 asti.

– Pitäisi miettiä, että emmekö ihan oikeasti tarvitse ja halua isompaa nettomaahanmuuttoa. Monet muut maat markkinoivat itseään aktiivisesti maahanmuuton kohdemaina, kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta.

Maahanmuuton kohdalla dilemmana on se, että se keskittyy pääosin pääkaupunkiseudulle sekä Turun ja Tampereen seuduille. Näin ollen siitä ei ole nykyisellään juuri apua esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomen työvoima- ja väestöpulasta kärsiville alueille.

– Ovatko yhteisöt vastaanottavaisia maahanmuuttajille? Tutkimusten mukaan suurkaupunkien ulkopuolella ollaan kaikkein maahanmuuttovastaisimpia. Siellä ei ole maahanmuuttajia, mutta siellä vastustetaan maahanmuuttajia. Tässä tullaan siihen, mikä on asenneilmapiiri.

– Toisaalta haluavatko maahanmuuttajat edes asettua suurten kaupunkien ulkopuolelle, Sarkkinen pohtii.

Aluepolitiikka

Aluepolitiikka on Suomessa sanana todella latautunut – ja erittäin huonolla tavalla. Pääkaupunkiseudulla se tuo ihmisten mieleen hähmäisen siltarumpupolitiikan, kun taas erityisesti keskusta-puolueen riveissä sitä hoetaan usein ilman varsinaista sisältöä.

– Mitä aluepolitiikalla tarkoitetaan? Pitäisi puhua asioista eikä iskulauseista. Puhuttaisiin esimerkiksi koulutuksesta ja liikennepolitiikasta.

Koulutuksen osalta tämä tarkoittaa, että eri alueilla pitäisi olla niiden tarpeisiin vastaavaa koulutusta, Sarkkinen sanoo. Tässä ongelmaksi tulevat melko pian pienenevät ikäluokat.

– Pitää miettiä, miten voimme järjestää koulutusta monimuotoisesti ja joustavasti. Eivät kaikki lähde kauhean kauas koulutuksen perässä. Ja jos he lähtevät, eivät välttämättä tule takaisin.

Oulusta kotoisin oleva Sarkkinen havainnollistaa ongelmaa kotikaupunkinsa tilanteella.

– Pitää pitää huolta, että korkeakouluja on eri puolella Suomea. Jos mietitään Oulun yliopistoa, se kouluttaa koko Pohjois-Suomea. Jos siellä ei ole jotain koulutusalaa, Pohjois-Suomi ei saa sellaisia osaajia. Ellei sitä ole Lapissa (Rovaniemen yliopistossa).

– Työvoima ei liiku kovin hyvin etelästä pohjoiseen, eikä lännestä itään. Mutta se liikkuu toiseen suuntaan.

”Ei voi lähteä siitä, että kaikki voivat olla voittajia.”

Aluepolitiikkaa sivuaa myös hallituksen yksi suurimmista hankkeista: sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus eli sote.

– Näillä väestöennusteilla sote on entistä välttämättömämpi. Monen kunnan väestöpohja pienenee niin paljon ja väestöllinen huoltosuhde (työikäisten ja työelämän ulkopuolella olevien suhde) on sellainen, että eivät ne pysty rahoittamaan ja järjestämään sote-palveluita.

Tosin hyvä kysymys on, kuinka monta maakuntaa siihen vaaditaan. Nyt hallitusohjelmassa puhutaan 18 maakunnasta, mutta jos kehitys jatkuu nykyisen kaltaisena on esimerkiksi pohdittava, pitääkö Keski-Pohjanmaan olla oma maakuntansa. Saman kysymyksen voi esittää myös Kainuun kohdalla.

Aina välillä aluepolitiikkaa koskevissa keskusteluissa nousee esiin valtion virastojen keskittyminen Helsinkiin. Samalla kannattaa huomata, että valtion työpaikat ovat vähentyneet ylipäätään voimakkaasti.

– Minusta on ihan tervettä käydä läpi, mitkä ovat sellaisia valtion työtehtäviä, joita ei ole pakko tehdä pääkaupunkiseudulla. Jos hoidetaan alueellisia tehtäviä, ne voitaisiin hoitaa alueilla.

– Mutta toki kokonaisten virastojen siirtäminen ei varmasti ole se tie, Sarkkinen sanoo.

Politiikka ja sopeutuminen

Poliittisesti alueiden eriytyminen on niin ikään ongelma. Helsingin yliopiston aluesuunnittelun- ja -politiikan professori Sami Moisio havainnollisti Helsingin Sanomien kirjoituksessaan kevään eduskuntavaaleja alueiden kostoksi. Perussuomalaiset keräsi äänensä monin paikoin juuri suurten kaupunkien väliin jääneiltä alueilta.

Samaa kehitystä on havaittu eri puolilla Eurooppaa. Kärjistetysti voi sanoa, että kun nuoret lähtevät, väki vähenee, valot sammuvat taloista ja koulut suljetaan, on vihaa lietsovalle poliitikolle otolliset apajat.

– Sopeutumiskeinoja on vaikeampi hakea eikä yksinkertaisia vastauksia ole. Vihalla saa valtaa. Onhan se hullua, että usein vihaa lietsotaan maahanmuuttajia kohtaan. Siinä valjastetaan ihmisten osattomuuden tunnetta, Sarkkinen sanoo.

Mutta sopeutuminen Suomella ja suomalaisilla on nyt edessä. Väestörakenteen lisäksi ilmastokriisi, pyrkimys sopeutua siihen ja vääjäämättä sen mukanaan tuoma muutos nykyiseen elämäntapaan tuovat omat vaikeuskertoimensa mukaan sopeutumiseen.

– Me tiedämme, että kaikki ei voi jatkua kuten nyt. Meidän on pakko muuttaa radikaalilla tavalla talouden ja yhteiskunnan toimintatapoja ekologisen kriisin takia.

Jos ei ole ilmastokriisin ratkaiseminen helppoa, melko suuren ongelmakimpun kanssa painitaan myös aluerakenteen muutoksen kanssa.

– Siihen muutokseen liittyvät kulttuuri, ihmisten halut ja toiveet, siihen liittyy globaalin talouden rakenteet ja kapitalismin lainalaisuudet, elinkeinorakenteen muutos, teknologinen kehitys, teollistumisen uudet aallot sekä työn muutos ja murros. Tämä on niin valtava asia, että siksi heittelyyn menevä keskustelu ei ratkaise tätä.