Tieto- ja jännityskirjailija Risto Isomäki teki läpimurron ekologisella trillerillä Sarasvatin hiekkaa vuonna 2005. Kymmenelle kielelle käännetyssä romaanissa Isomäki visioi, että hallitukset voisivat yrittää pysäyttää arktisten alueiden sulamisen 200 000 suuren, vahvistetuille merijäälautoille pystytetyn tuulimyllyn avulla.
Nyt visiosta on ehkä tulossa totta, tiedottaa Isomäen nykyinen kustantaja Into.
Yhdysvaltalaiset tutkijat esittävät, että Jäämeren kelluvien jäiden, Grönlannin mannerjäätikön sekä pohjoisten ikirouta-alueiden ja merenpohjan metaaniklatraattien sulaminen voitaisiin estää pystyttämällä merijäälle 10 miljoonaa pientä tuulimyllyä. Ne pumppaisivat talvisin jään alta vettä, niin että se jäätyisi. Tällöin kelluvien merijäiden paksuus ja pinta-ala kasvaisivat. Suurempi osa Jäämerestä pysyisi jäiden peittämänä ja voimakkaasti heijastavana läpi kesän.
Maailman johtaviin yleistajuisiin tiede- ja teknologialehtiin kuuluva New Scientist nostaa idean näkyvästi esille 31. elokuuta ilmestyneessä numerossaan. Hanketta esittävät Arizonan yliopiston tutkijat.
Pelkät päästövähennykset eivät enää riitä
New Scientist kertoo samasta ilmiöstä, mistä Isomäki 14 vuotta sitten. Arktisten alueiden soista, ikiroudasta ja merenpohjan klatraattiesiintymistä voi pian vapautua niin paljon hiilidioksidia ja metaania, että ihmisen omat päästöt saattavat muuttua merkityksettömiksi.
Lisäksi jään peittämien alueiden supistuminen lämmittää ilmastoa voimakkaasti. Arktisten alueiden sulamista ei kuitenkaan välttämättä enää ole mahdollista pysäyttää vain päästöjä vähentämällä, vaan se saattaa edellyttää myös toisenlaisia toimenpiteitä.
– Karkuun päässyt kasvihuoneilmiö on ilmeisesti jo käynnistynyt siinä mielessä, että me emme enää voi pysäyttää lämpenemistä pelkästään vähentämällä omia päästöjämme, Isomäki sanoi esitellessään kirjaansa syyskuussa 2005.
Ongelma on nimenomaan metaani, Isomäki kertoi. 20 vuoden tähtäimellä se on 63 kertaa vahvempi kasvihuonekaasu ja ilmakehään päästessään noin sata kertaa vahvempi.
– Luulen, että tällaisessa tilanteessa aika lyhyt perspektiivi on se kaikkein olennaisin. Se uhka on todella karannut käsistä.
”Vaikka kuulostaa vitsiltä…”
New Scientistin artikkeli luonnostelee kolme erilaista hätävarasuunnitelmaa ja nostaa jääpeitettä vahvistavat ja laajentavat tuulimyllyt varteenotettavimmaksi vaihtoehdoksi. New Scientistin mukaan vettä jääkannen alta ylös pumppaavia tuulimyllyjä on hiljattain ehdotettu hätäratkaisuksi myös Etelämantereen sulamiseen.
Isomäki kertoi 14 vuotta sitten kirjan Sarasvatin hiekkaa juonen rakentuvan sellaisen kuvion ympärille, että osa päähenkilöistä yrittää estää juuri roudan ja mannerjäätiköiden sulamisen eräänlaisten sprinklereinä toimivien tuulimyllyjen avulla.
– Vaikka tämä kuulostaa vitsiltä, niin minusta tämä on ajatus, mitä pitäisi vakavasti tutkia. Olen tosissani sitä mieltä, että ainakin teknisesti tämän avulla olisi vielä mahdollista pysäyttää Länsi-Siperian ikirouta-alueen sulaminen. Ei ole mitään estettä odottaa ensin talven kylmimmän ja pimeimmän ajanjakson yli, jolloin routa jäätyy mahdollisimman syvälle, ja sitten keväällä tietyn tyyppisillä tuulimyllyillä meren tai järven jääkannen alta pumpata suuria määriä vettä ilmaan hienojakoisena sumuna, joka jäätyy lumeksi ja pieniksi jäähileiksi ja leviää tuulen mukana hyvin laajalle alueelle, Isomäki kertoi silloin.
– Jos näitä on riittävän paljon, niin niillä pystyisi tekemään ylimääräisen lumipeitteen kevään tullessa periaatteessa koko tundra-alueelle, jolloin se toimii auringonvaloa takaisin heijastavana kerroksena ja samalla myös eristää jossain määrin tundraa lämmöltä.
Pilvien vaikutusta ei ymmärretä
Nyt Isomäki toteaa Innon tiedotteessa, että kaksi hänen kirjansa ilmestymisen aikaan esittämästään B-suunnitelmista arktisten alueiden sulamisen pysäyttämiseksi, on nyttemmin noussut tiedeyhteisön piirissä varteenotettaviksi luokiteltujen ehdotusten joukkoon.
– Toinen on ylimääräisen merijään tuottaminen tuulimyllyjen avulla ja toinen on pohjoisten metsien heijastavuuden parantaminen lehtipuiden ja lehtikuusien osuutta lisäämällä sekä kasvattamalla metsissä suuria puita aiempaa harvemmassa.
Tärkeimpänä tuolloin tekemistään ehdotuksista Isomäki pitää talviaikaisen pilvipeitteen vähentämistä napa-alueilla.
– Se on valitettavasti edennyt selvästi takkuisemmin. Tiedeyhteisö puhuu edelleen pelkästään pilvipeitteen lisäämisestä ja pilvien muuttamisesta voimakkaammin heijastaviksi, vaikka napa-alueilla talviaikaisen pilvipeitteen vähentämisellä olisi vielä paljon suurempi viilentävä vaikutus. En tiedä miksi tämä idea lyö itsensä läpi niin hitaasti. Ehkä talvisten pilvien lämmittävä vaikutus on itsestään selvyys ainoastaan ihmisille, jotka elävät hyvin kaukana pohjoisessa. Kuten suomalaisille.
Isomäki kirjoittaa parhaillaan Vedenpaisumuksen lapset -nimistä romaania, joka on “eräänlainen jatko-osa” Sarasvatin hiekalle.