Lehtikuva/Vesa Moilanen

”Teos on tutkijan ja kokijan kertomus siitä, miten 200 kansanedustajan pienoismaailma toimii ja säilyy työkykyisenä.”

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot jaettiin tiistaina. Yksi palkituista on vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kirjastaan Eduskunta. Ystäviä ja vihamiehiä.

Kontula kertoi muun muassa eduskunnan kirjoittamattomista säännöistä kertovasta kirjastaan Kansan Uutisten haastattelussa viime vuoden lokakuussa. Tuolloin kahdeksan vuotta eduskunnassa vaikuttanut kansanedustaja sanoi, ettei ole itsekään oppinut kaikkia niitä.

– Osa säännöistä on niin poikkeuksellisiin tilanteisiin ja tulee vastaan niin harvoin, että en ole ehtinyt törmäämään niihin vielä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön perusteluissa esittää kirjan sanotaan kertovan sisäpiiristä käsin, mitä suomalaisen demokratian ytimessä tapahtuu. Tavallinen kansalainen pääsee sen kautta kulissien taakse sellaisen tiedon piiriin, jota ei löydä tiedotusvälineistä eikä asiakirjoista.

Kirja kertoo kansanedustajien työtä määrittävistä hiljaisista säännöistä, eduskunnan tavoista ja nokkimisjärjestyksestä. Se havainnollistaa selkeillä esimerkeillä, kuinka kansanedustajan elämänhallinta, perhe ja parisuhde joutuvat työssä koetukselle. Kirjassa käsitellään eduskuntaan pääsemistä ja siellä pysymistä, kansanedustajan tuloja ja etuja, sekä verkostojen ja tiedon merkitystä päätöksenteossa, palkintoperusteluissa kerrotaan.

Kontulan omien havaintojen ja muistiinpanojen lisäksi kirja perustuu 16 kansanedustajan haastatteluihin, joissa he kertovat paineistaan eduskuntatyössä.

”Anna Kontulalla on taito yhdistää tutkijan ammattitaitoinen katse työhönsä kansanedustajana. Teoksessaan hän purkaa kuvitelmia eduskuntatyöstä pelkkänä kahvinjuontina ja äänestysnapin painamisena ja kohdistaa katseensa syvemmälle edustuksellisen demokratian toteuttamiseen työpaikassa nimeltään Eduskunta. Teos on tutkijan ja kokijan kertomus siitä, miten 200 kansanedustajan pienoismaailma toimii ja säilyy työkykyisenä”, perusteluissa todetaan.