Antti Yrjönen

Myöhemmin työllisyysvaikutus nousisi 44 000:een laskee STTK:n Patrizio Lainà. Pohjoismainen taso tarkoittaa tuen kolminkertaistamista.

Hallituksella pitäisi ensi vuoden budjettiriihessä olla luotettava näkymä 30 000 uudesta työllisestä, jotta se pysyisi omassa tavoitteessaan. Palkkatuen nostaminen pohjoismaiselle tasolle eli sen kolminkertaistaminen riittäisi yksinään tähän, laskee STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà. Hänen mukaansa se toisi välittömästi 36 000 uutta työllistä ja myöhemmin työllisyysvaikutus nousisi noin 44 000:een.

Nykytasolla palkkatuen työllistävä vaikutus on 21 000 henkilötyövuotta.

Suomessa maksettiin palkkatukea viime vuonna 243 miljoonaa euroa. Muissa Pohjoismaissa yksityinen palkkatuki vastaa keskimäärin 0,29 prosenttia BKT:stä. Suomessa pohjoismainen taso tarkoittaisi siis 665 miljoonaa euroa eli 422 miljoonan euron lisäpanostusta.

Budjettiriihessä hallitus päätti lisätä palkkatukea 24 miljoonaa euroa, mutta Lainàn mukaan se ei ole koko totuus.. Hallitusohjelmassa palkkatuki siirrettiin kehysbudjetoinnin ulkopuolelle. Palkkatuen maksatusta siirretään työ- ja elinkeinoministeriön momentilta sosiaali- ja terveysministeriön momentille.

”Käytännössä tämä puolestaan tarkoittaa, että etukäteen budjetoidut rahat eivät samoissa määrin rajoita palkkatuen käyttöä, vaan sitä voidaan käyttää hyvin joustavasti”, pääekonomisti kirjoittaa.

ILMOITUS

Hänen mukaansa tämä antaa mahdollisuuden aidosti tavoitella pohjoismaista palkkatukitasoa.

”Vaikka 422 miljoonaa euroa kuulostaa suurelta lisäpanostukselta, palkkatukeen satsaaminen merkitsee muiden julkisten menojen kuten työttömyyskorvausten vähentymistä ja verotulojen kasvua. Näin ollen nettokustannus julkiselle taloudelle jää huomattavan paljon pienemmäksi ja pohjoismainen työllisyysaste muuttuu realistisemmaksi.”

Lainà neuvoo myös tekemään palkkatuesta entistä houkuttelevampaa. Nykyisin yrityksille myönnettävää palkkatukea jää Suomessa käyttämättä.