Jérémie Berlioux

Yksi maailman vanhimmista asutuista paikoista

Batmanin maakunnassa Turkissa sijaitseva Hasankeyf on yksi maailman vanhimmista asutuista paikoista. Siellä on asuttu jo 12 000 vuoden ajan.

Vuonna 2006 alettiin rakentaa Ilisun patoa, jonka allas peittää Hasankeyfin jo lähiviikkoina.

Turkin hallitus on antanut Hasankeyfin asukkaille lokakuun 8. päivään saakka aikaa poistua kaupungista.

Arkeologit ovat ehtineet tutkia vain 10 prosenttia alueesta.

Hasankeyf ei kuulu Unescon maailmanperintölistalle, koska Turkin valtio ei ole tehnyt siitä hakemusta.

Heinäkuun lopussa alettiin täyttää Ilisun patoallasta Kaakkois-Turkissa. Jo lähiviikkoina Hasankeyfin kaupunki, jossa on ollut asutusta 12 000 vuotta, peittyy tulvan alle ja sen asukkaat on siirretty pakkoevakkoon.

Ridvan Aydi, tyylikäs vajaa kuusikymppinen mies ei pysty peittämään irvistystään, kun hän katsoo kallioniemekkeen takaa avautuvaa näkymää Tigrisjoen laaksoon ja Hasankeyfin pieneen kaupunkiin.

– Valtio sanoi tekevänsä kaikkensa suojellakseen tämän laakson historian perintöä, Aydi kertoo.

– Onko näiden luolakirkkojen upottaminen neljänkymmenen metrin syvyyteen veden alle todella niiden suojelemista? hän kysyy osoittaen luolia joen rannan tuntumassa.

Tämä laakso on nähnyt yli kahdenkymmenen sivilisaation seuraavan toisiaan. Jo pian se jää sadan kilometrin päässä sijaitsevan Ilisun voimalaitoksen tekojärven alle.

Pelastakaa Hasankeyf -järjestön tiedottajana toimivan Aydin mukaan mikään ei voi oikeuttaa tulevaa vedenpaisumusta.

– Hasankeyfissa on ollut asutusta 12 000 vuotta. Padon on suunniteltu kestävän 50 tai 60 vuotta. Ei niitä voi edes verrata: täällä on tekeillä valtava rikos.

Vähintään 15 000 ihmistä (alueen puolustajien mukaan jopa 75 000) 85 kylästä ja kaupungista joutuu lähtemään tämän valtavan hankkeen tieltä. Voimalaitoksen tarkoituksena on tuottaa 1 200 megawattia sähköä, mikä on alle 2 prosenttia Turkin energiankulutuksesta.

Padon poliittinen tarkoitus

Hasankeyfin kaupunki sijaitsee Tigrisjoen ylle kurottelevan kielekkeen juurella. Kalliolla on vanha linnake. Vuosisatoja asuttuna olleisiin pieniin laaksoihin, joissa sijaitsivat Hasankeyfin basaarit, on nyt rakennettu valtava muuri. Sen on tarkoitus estää rakenteiden romahtaminen veden alla, kun tekojärvi täyttyy.

Moskeijoiden, kirkkojen ja palatsien koristaman Hasankeyfin ympärillä on 5 000 tai jopa 7 000 asuntoluolaa. Se on upeassa maisemassa sijaitseva historiallinen aarre.

Jérémie Berlioux

Kaupungin puolustajien mukaan Ilisun padon tärkein tehtävä ei edes ole sähköntuotanto. Alue on Turkin valtion PKK:ta (Kurdistanin työväenpuoluetta) vastaan käymän konfliktin keskiössä. Vuodesta 1984 lähtien sota on johtanut yli 40 000 ihmisen kuolemaan, ja sadat tuhannet ovat paenneet alueelta.

Hasankeyfin laakso, jossa on tuhansia rotkoja ja luolia, on kauan ollut sissijoukkojen kulkureittinä Irakin ja Anatolian vuorten välillä.

– Päätöksen padon rakentamisesta teki 1980-luvulla kansallisen turvallisuuden neuvosto, joka silloin oli maan vaikutusvaltaisin elin. Tarkoituksena oli lujittaa hallituksen otetta alueesta sekä estää PKK:n joukkojen kulku, Cetin Bato kertoo.

Bato on kurdimyönteisen HDP-oppositiopuolueen jäsen.

Turismipuheet porkkanana

Ilisun patoa suunniteltiin jo 1950-luvulla, mutta projektia lykättiin, koska sitä pidettiin kalliina ja teknisesti vaikeana. Lopulta se päätyi osaksi 1980-luvulla aloitettua Kaakkois-Anatolian projektia (GAP), jonka viralliseksi tavoitteeksi asetettiin alueen kehittäminen parantamalla sen infrastruktuuria.

Hankkeen ajajilla oli kuitenkin alusta asti mielessä myös turvallisuuskysymykset. Sen 22 rakennuskohdetta muodostavat vesiesteitä PKK:n joukkojen liikkeille. Viranomaiset ovatkin puhuneet niistä ”turvapatoina”.

– Ilisun padolla Ankara jakaa Kurdistanin ja pyrkii hävittämään historiamme ja kulttuurimme, Cetin Bato sanoo.

Jotta alueen väestö nielisi katkeran kalkin, valtio lupasi, että siitä kehitetään matkailukohde. Vain linnake jää vedenpinnan yläpuolelle, ja sen rannalle rakennetaan ”antiikin ajan satama”.

Jérémie Berlioux

Viranomaiset ovat puhuneet sukeltamisesta, vesiskoottereista ja muusta vesiurheilusta. Missä, milloin ja miten tämä toteutuisi, sitä ei kukaan vielä tiedä. Kunta kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin.

Ridvan Aydin mielestä matkailuhankkeet ovat loukkaus Hasankeyfin ainutlaatuista perintöä kohtaan.

– Kaupunki houkuttelee nytkin matkailijoita. Se täyttää yhdeksän Unescon kymmenestä kriteeristä, joista yhdenkin täyttyminen riittäisi pääsyyn Unescon listalle. Miten paljon potentiaalia tällaisella paikalla olisi matkailukohteena? hän kysyy.

Turkin valtio ei kuitenkaan ole koskaan hakenut Hasankeyfin listaamista Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon. Lisäksi investoinnit seudun kehittämiseen ovat olleet kiellettyjä 1980-luvulta asti.

– En saa lupaa edes lisäkerroksen rakentamiseen talooni, Cetin Bato sanoo.

Laakso ei siis koskaan ole saanut edes mahdollisuutta tarttua matkailun tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Uusi, harmaa kaupunki

Hasankeyfin asukkaat valmistautuvat lähtemään. Patoa lähimpänä sijainneet kylät on jo evakuoitu ja ne ovat jääneet veden alle. Ihmiset ovat muuttamassa uuteen kaupunkiin, jota rakennetaan Tigrisjoen vastarannalle, kauemmaksi nousevasta vedestä.

Uusi kaupunki on joukko identtisiä, auringon korventamia harmaita taloja. Niillä ei ole pihoja, puita eikä varjoa. Perheet joutuvat ostamaan uuden asuntonsa. Hinta on noin 140 000–180 000 liiraa (22 000–28 000 euroa).

Valtion maksama korvaus menetetystä omaisuudesta ei riitä kustannusten kattamiseen. Useimmat häädetyt perheet ovat joutuneet ottamaan lainaa pystyäkseen pakenemaan suurta tulvaa.

Jérémie Berlioux

Kaikki eivät kuitenkaan voi muuttaa uuteen kaupunkiin. Eräs heistä on 26-vuotias Eyüp, joka asuu yhdessä alueen luolista. Hänen perheensä omistaa 140 lammasta ja vuohta.

– Ei niille ole paikkaa uudessa kaupungissa, hän sanoo.

Valtio on myös päättänyt, että vuoden 2014 jälkeen naimisiin menneet pariskunnat – kuten Eyüp ja hänen vaimonsa – eivät saa lupaa muuttaa uuteen kaupunkiin.

– Täällä ei ole työpaikkoja. Vain eläkeläiset ja virkamiehet voivat asua täällä, sanoo Mazlum Yildirimer, 28-vuotias opas.

Mazlum on perheestään ainoa, jolla on työpaikka. Kun tekoallas on kokonaan täyttynyt viiden vuoden sisällä, yksikään suunnitelluista matkailukohteista ei ole vielä valmis vastaanottamaan turisteja. Mazlum harkitsee muuttoa pois kotiseudultaan, koska hänen elantonsa näyttää jäävän veden alle.

Myös Eyüp on jo suunnitellut tulevaisuutta muualla.

– Jos emme ensi kevääseen mennessä ole löytäneet paikkaa, jossa pitää eläimiämme, lähden rakennustyömaille Länsi-Turkkiin, hän kertoo.

Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen

Yksi maailman vanhimmista asutuista paikoista

Batmanin maakunnassa Turkissa sijaitseva Hasankeyf on yksi maailman vanhimmista asutuista paikoista. Siellä on asuttu jo 12 000 vuoden ajan.

Vuonna 2006 alettiin rakentaa Ilisun patoa, jonka allas peittää Hasankeyfin jo lähiviikkoina.

Turkin hallitus on antanut Hasankeyfin asukkaille lokakuun 8. päivään saakka aikaa poistua kaupungista.

Arkeologit ovat ehtineet tutkia vain 10 prosenttia alueesta.

Hasankeyf ei kuulu Unescon maailmanperintölistalle, koska Turkin valtio ei ole tehnyt siitä hakemusta.