Elokuu toi tullessaan varhaiskasvatukseen uudet perheet ja lapset. Pienet alle kolmevuotiaat kokevat voimakkaana eroahdistuksen ja ovat pitkään itkuisia. Lapsi tarvitsee turvaa ja aikuisen syliä.
Moni äiti tai isä on järkyttyneenä katsonut tilannetta, johon rakkaan pikkuisensa on jättämässä. Lapsia vilisee päiväkodin osastoilla, ja aikuisia on vain muutama ottamassa vanhempien elämän rakkainta ihmistä vastaan. Mitä tehdä, jättää ja lähteä, vai jäädä pois töistä ja hoitaa itse?
Määrittääkö ryhmäkoko vai suhdeluku aikuisten määrän lapsiryhmässä? Nyt päiväkodin tiloissa voi olla riittävä määrä työntekijöitä lapsimäärään nähden, vaikka työntekijöitä ei olisi riittävästi yksittäistä ryhmää kohti.
Suhdeluku ei ole yhtä konkreettinen kuin ryhmäkoko, jota tarkastellaan vain ryhmän osalta. Suhdeluku on suhteessa päiväkodissa läsnä olevien lapsien määrään. Nyt siis suhdeluku saattaa toteutua, mutta ryhmäkoko ei, mutta kumpaa siis pitäisi noudattaa?
Eräässä päiväkodissa tulkittiin suhdelukua niin, että lain kirjain täyttyy, jos vaikkapa aamupäivällä henkilöstöä ei ole tarpeeksi, mutta iltapäivällä on. Mielestäni ryhmäkoon pitäisi määrätä enemmän kuin suhdeluvun, koska ryhmäkoko on tässä ja nyt.
Lainsäädäntö sallii tilapäiset mitoituksen ylitykset ja poikkeamat suhdeluvusta, mutta jokapäiväistä se ei saa olla. Tähän tilapäiseen ongelmaan törmätään usein ja varmasti jokaisella paikkakunnalla. Tilapäisyys ei koske tilanteita, joissa henkilöstön poissaolot ovat ennakoitavia tai henkilöstö on äkillisesti poissa, vaikka sairauden vuoksi.
Ryhmäkokojen pienentäminen on paras laadun tae. Jotkut lapset voivat olla levottomia, lyhytpinnaisia ja impulsiivisia, ja silloin ollaan oikeasti ”helisemässä”, jos joku ryhmän aikuisista on pois.
Kun varhaiskasvatuksen opettaja tekee suunnittelutyötä lapsiryhmän ulkopuolella tai päiväkodissa on palavereita, voidaan näiden henkilöiden olettaa olevan käytettävissä olevaa henkilöstöä, joka huomioidaan aikuisten ja lasten välistä suhdetta laskettaessa.
Lasten turvallisuudesta ja valvonnasta on huolehdittava joka hetki, ja riittävän henkilöstön läsnäolo lasten kanssa on taattava koko päivän ajan.
Lapset tarvitsevat kasvattajien läsnäoloa ja aikaa sekä turvallisen ja rauhallisen kasvuympäristön.
Jos lapsia on liikaa ryhmässä suhteessa aikuisten määrään, levottomuus lisääntyy ja stressitaso kasvaa melutason noustessa. Tämä heikentää keskittymiskykyä ja oppimisvalmiuksia sekä vaikuttaa minäkuvan kehittymiseen. Vaarana on myös syrjäytymisriskin kasvaminen. On kysymys yksilön kannalta isosta asiasta ja myös yhteiskunnallisesti merkittävästä ongelmasta.
Tarvitaan riittävä määrä koulutettua henkilökuntaa, jotka työskentelevät lähellä lapsia. Henkilöstön riittävyyttä tulee arvioida ryhmäkohtaisesti, ei varhaisyksikkökohtaisesti.
Anne Granroth
Pori