Eduskunta

Miljonäärikansanedustaja kertoi verojärjestelyistään ja esitti yhteisöveron lakkauttamista.

Ajatus yhteisöveron poistamisesta nousi jälleen viikonloppuna esiin. Tällä kertaa sitä ehdotti perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Veikko Vallin Helsingin Sanomissa.

Virolaisyhtiön kautta 2,1 miljoonan euron omaisuuttaan hallinnoiva Vallin haluaa, että Suomi ottaa mallia Viron yritysverotuksesta eli käytännössä lakkauttaisi yhteisöveron.

– Jos Suomi yliverottaa, silloin pieni yritys voi vaihtaa vaikka maata. Mielestäni on ihan oikein, että yrittäjä lähtee toiseen maahan, jos häntä kohdellaan Suomessa kaltoin, Vallin perustelee omia verojärjestelyjään, joilla hän sanoo säästäneensä viime vuosikymmenellä 200 000 euroa viidessä vuodessa.

Yhteisöveron lakkauttaminen ei ole Vallinin yksityisajattelua, vaan se on ollut myös perussuomalaisten ohjelmissa. Tuoreimmassa versiossa pk-yritys, joka palkkaa uusia kokopäiväisiä työntekijöitä, vapautettaisiin yhteisöverosta niin kauan, kun se ei jaa omistajilleen osinkoja.

Peruskoulu, lukio, opintotuki

SDP:n veroasiantuntija, ministeri Sirpa Paateron avustajana toimiva Lauri Finér kuvaa Veropolitiikkaa-blogissaan , miten radikaalista ajatuksesta on kysymys.

ILMOITUS

”Vallinin idea on radikaali, sillä vuonna 2018 yhteisöveroa kertyi lähes 6 miljardia euroa. Puhutaan valtavasta summasta. Koko verokertymään suhteutettuna se on noin 6 prosentista, jolla katetaan esimerkiksi kaikki vuotuiset peruskoulun sekä lukion kustannukset ja päälle vielä opintotuet. Tällaisesta potista luopuminen tarkoittaisi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan loppua.”

Yhteisöveron lakkauttaminen johtaisi myös eriarvoisuuden lisääntymiseen, sillä se kohdistuu ennen muuta suurituloisimpiin ja varakkaimpiin. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 varakkain kymmenys omisti pörssiyhtiöiden osakkeista 84 prosenttia ja listaamattomien yhtiöiden osakkeista 90 prosenttia. Heidänkin joukossaan valtaosa osakeomistuksista keskittyy kaikkein vauraimmalle yhdelle prosentille.

Viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana varallisuus on keskittynyt entistä enemmän vauraimmalle viidelle prosentilla suomalaisista.

”Näyttää siltä, että Vallin ja muut Viron veromallia haikailevat perussuomalaiset ovat valmiita vauhdittamaan vaurauden keskittämistä tekemällä massiivisen tulonsiirron yhteiskunnan hyväosaisille. Samaan aikaan verovaroja kaivattaisiin esimerkiksi lapsiköyhyyden kasvun pysäyttämiseen ja osaavan lisähenkilökunnan palkkaamiseen vanhusten hoivaan”, Finér kirjoittaa.

Hallitus tukkii porsaanreiän

Vallinin Viroon rekisteröityä Vallininvestiä Finér pitää kaupparekisteri- ja tilinpäätöstietojen perusteella puhtaana pöytälaatikkoyhtiönä. Koko ajan Suomessa asunut Vallin on sen ainut osakas eikä yhtiöllä ole henkilökuntaa.

Nykyinen hallitus pyrkii tukkimaan Suomen lainsäädännössä olevan porsaanreiän osana veronkierron vastaisia toimia niin, että ulkomaille rekisteröityjä yhtiöitä verotetaan jatkossa Suomessa, kun niitä tosiasiallisesti johdetaan täältä.

”Jos Vallininvest on pelkkä Suomesta käsin johdettu pöytälaatikkoyhtiö, uusi säännös soveltuu myös siihen ja yhtiötä aletaan verottaa Suomessa. Lakiehdotus tulee eduskuntaan näillä näkymin vuodenvaihteen tienoilla, jolloin myös Vallin ja perussuomalaiset pääsevät ottamaan siihen kantaa.”

Juttua muokattu 17.9. kello 9.10: Finér on ministeri Sirpa Paateron erityisavustaja.