Farssiksi kehkeytynyttä brexitiä on sanottu todisteeksi kansanäänestyksiä tai ainakin isoista asioista järjestettäviä kansanäänestyksiä vastaan.

Lähinnä se kuitenkin kertoo, miten käy, kun kansanäänestys otetaan häikäilemättömän taktikoinnin välineeksi.

Suomessa äänestettiin EU-jäsenyydestä. Liittyminen voitti, ja sitten liityttiin. Se oli siinä.

Myös Britannia olisi kansanäänestyksen jälkeen voinut neuvotella erosopimuksen ja sitten joko erota tai järjestää uuden kansanäänestyksen, vaihtoehtoina sopimuksen hyväksyminen tai EU:hun jääminen. That’s it.

Mutta brittien kansanäänestyksen perimmäinen tarkoitus ei ollut kansan mielipiteen kysyminen tärkeästä asiasta, vaan konservatiivipääministeri David Cameronin puoluepoliittinen taktikointi. Cameron lupasi brexit-äänestyksen, koska konservatiivien näköalat ennen vuoden 2015 vaaleja olivat heikot.

ILMOITUS

Cameron voitti vaalit, ja kansanäänestys järjestettiin kesäkuussa 2016. Cameron uskoi, että EU:hun jääminen voittaa, oman puolueen EU-vastustajat hiljenevät ja Nigel Faragen Ukip-puolueen konservatiiveille aiheuttama paine hellittää.

Toisin kävi. Brexit voitti, ja konservatiivien sisäinen taistelu vain kiihtyi. Brexitiläisten kova linja väitti, että on saatavissa parempi sopimus kuin Theresa Mayn neuvottelema. Heidän mukaansa nelikulmainen palikka saadaan pyöreään reikään eli on saatavissa ratkaisu, jossa Irlannin ja Pohjois-Irlannin välillä on raja, mutta ei ole rajaa.

Sotkua pahensi, ettei opposition labourin sisällä ole selvää brexit-linjaa.

Nyt konservatiivipuolue on rikki, Britanniassa syvä kahtiajako, ehkä jopa Skotlanti itsenäistyy ja Irlanti yhdistyy. Pääministeri Boris Johnson saatetaan lopulta sulkea lainrikkojana kahleissa Towerin torniin.

Theresa May lienee helpottunut, kun sotku ei enää ole hänen käsissään. Mutta mitähän miettii David Cameron?

Kirjoittaja on Kansan Uutisten ulkomaantoimittaja.