Lehtikuva/Markku Ulander

Tämä hallitus toteuttaa pitkäaikaisen toiveen, vakuutti myös pääministeri Antti Rinne.

Esitys lakisääteisestä hoitajamitoituksesta annetaan eduskunnalle ennen joulua, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi eduskunnan kyselytunnilla.

– Nyt on aika tuoda tämä esitys eduskuntaan, kirjata ei vain 0,7 lakiin niin kuin keväällä vielä ajateltiin, vaan niin kuin hallitus nyt esittää, otetaan myös hoitoisuus huomioon ja pidetään huolta, että tukipalvelut eriytetään varsinaisesta hoitotyöstä. Nämä kaksi jälkimmäistä ovat asioita joita ei ole vielä tarpeeksi selvitetty. Ne selvitetään syyskuun loppuun mennessä, Kiuru lupasi.

Oppositio otti kyselytunnilla kaiken irti pääministeri Antti Rinteen (sd.) keskiviikkoisesta toteamuksesta, että hoitajamitoitusta ei saada aivan valmiiksi tällä vaalikaudella. Perussuomalaisten Minna Reijonen syytti hallituksen käyttävän rahaa mieluummin Afrikkaan tai ”jonnekin”.

Rinne vastasi hallituksen kirjauttavan lakiin 0,7:n hoitajamitoituksen ja sen päälle lisäkokonaisuuksia hoitoisuuden perusteella. Asian eteenpäinviemiseen löytyy yli 150 miljoonaa euroa vuositasolla.

– Lähtökohta on se, että tämä hallitus tulee sen pitkäaikaisen toiveen toteuttamaan, että hoitajamitoitus varmistaa hyvän hoidon ikäihmisille.

ILMOITUS

Hoitajien saaminen lisähaaste

Kyselytunnilla oltiin huolissaan myös alan vetovoimasta. Hanna Sarkkinen (vas.) sanoi hoitajien saatavuuden olevan merkittävä haaste, jonka takia tarvitaan siirtymäaika.

– Työvoiman saatavuuden turvaamiseksi pitää parantaa hoitajien työssä pysymistä ja työssä jaksamista. Moni koulutettu hoitaja on poistunut alalta. Hoitajamitoituksen parantaminen lisää itsessään alan vetovoimaa ja työssä jaksamista. Tarvitaan lisäksi koulutusratkaisuja, johtamisen kehittämistä ja parempia työoloja ja -ehtoja, Sarkkinen luetteli.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kysyi ministereiltä, eikö heitä hävetä ja vaati hallitukselta selkeää suunnitelmaa siitä, miten asia hoidetaan.

– Tämä hallitus on tuomassa tähän saliin tämän syksyn aikana esityksen, jonka mukaan 0,7-hoitajamitoitus tulee lakiin kirjattua, pääministeri Antti Rinne toisti.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) vastasi, ettei häntäkään hävetä, koska lakiesitys on tulossa syksyllä.

– Samaan aikaan pitää tietenkin huolehtia siitä, että henkilöstöä on riittävästi sekä siitä, että koulutustarjontaa on riittävästi. Tässäkin hallitus on ryhtymässä toimeen, kohdistamassa jo tämän syksyn aikana lisää vuosia lähihoitajakoulutukseen, Andersson kertoi.