Jarmo Lintunen

Sairastamisen kustannuksia tarpeen kohtuullistaa, painottaa sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö.

Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTE pitää tärkeänä, että hallituskauden aikana sairastamisen kustannuksia kohtuullistetaan, jotta kaikilla on varaa tarvitsemaansa hoitoon ja lääkkeisiin. Kansanterveyden edistämisen näkökulmasta se esittää nykyistä laaja-alaisempaa terveysperusteista verotusta sekä perusturvan tason korottamista.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa esitetään virvoitusjuomaveron korottamista. SOSTE ottaisi sen sijaan käyttöön laaja-alaisemman kansanterveyttä edistävän veron.

– Lisätyn sokerin, suolan ja tyydyttyneen rasvan verottaminen on toimiva tapa edistää kansanterveyttä. Laaja-alainen “herkkuvero” muuttaisi parhaassa tapauksessa sekä kuluttajien että tuottajien käyttäytymistä ja tekisi saatavilla olevista elintarvikkeista terveellisimpiä, maalailee SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas.

Kansanterveyttä edistävällä verolla voitaisiin kerätä veron tasosta sekä verokannan laajuudesta riippuen aluksi noin 500–1 000 miljoonan euron lisätulot vuositasolla. Vaikuttavan verotason määrittäminen edellyttää sellaisen hintatason löytämistä, johon kuluttajat alkavat reagoida kulutustaan muuttamalla.

Terveyskeskusmaksun poistaminen maksaisi 70 miljoonaa

Sairastamisen hintaa SOSTE alentaisi terveydenhuollon asiakasmaksuja kohtuullistamalla. Terveyspalveluiden käyttö jakautuu epätasaisesti tulojen mukaan, ja hoidon sekä hoivan hinta on lähtökohtaisesti kansalaiselle korkea. OECD:nkin mukaan Suomella on terveydenhuoltoon pääsyssä enemmän ongelmia kuin muissa Pohjoismaissa. Haavoittuvassa elämäntilanteessa olevat ja pienituloiset jäävät usein ilman tarvitsemiaan palveluja.

ILMOITUS

Viime vaalikauden sote-uudistukseen piti sisältyä myös asiakasmaksulain kokonaisuudistus. Nyt SOSTE kiirehtii sen jakoa.

– Palvelu-, matka- ja lääkemaksujen maksukattojen pitäisi suojata ihmisiä kohtuuttomilta kustannuksilta, mutta maksukattojen taso on tällä hetkellä Suomessa aivan liian korkea. Maksukatot pitää yhdistää palvelu-, matka- ja lääkemaksuissa, ja taso puolittaa 785 euroon vuodessa. Se vastaisi takuueläkkeen tasoa, sanoo SOSTEn edunvalvontapäällikkö Anne Perälahti.

Nopea ja suoraviivainen tapa sairastamisen hinnan kohtuullistamiseksi on terveyskeskusmaksujen poistaminen. Terveyskeskusmaksujen poistamisen nettovaikutus julkiselle taloudelle on vuositasolla korkeintaan 70 miljoonaa euroa.

”Perusturvaan 300 miljoonaa vuodessa”

Perusturvaan tulee SOSTEn mielestä panostaa tällä vaalikaudella 300 miljoonaa euroa vuodessa. Järjestön mielestä valtiovarainministeriön budjettiesityksessä esitetyt korotukset pienimpiin päivärahoihin ja eläkkeisiin ovat oikeansuuntaisia toimia. Ensisijaisten etuuksien tason nostamista tulee jatkaa pitkäjänteisesti niin, että päästään asteittain kohti viitebudjettien määrittelemää kohtuullisen minimin tasoa.

– Viimeaikaiset etuuksien korotukset eivät korjaa kaikkia tehtyjä heikennyksiä. Esimerkiksi työttömyyspäiväraha on nyt esitetyn korotuksen jälkeen edelleen matalammalla tasolla kuin se olisi ilman tehtyjä indeksileikkauksia ja -jäädytyksiä, muistuttaa SOSTEn erityisasiantuntija Anna Järvinen.

Valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksessa olevat korotukset monilapsisten perheiden lapsilisiin, lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen, elatustukeen sekä opintotuen huoltajakorotukseen parantavat lapsiperheiden taloudellista tilannetta.

– Korotuksia lapsiperheiden etuuksiin tulee kuitenkin jatkaa. Lapsilisä on sidottava indeksiin, jotta sen taso ei jää jatkuvasti jälkeen yleisestä kustannuskehityksestä, vaatii Järvinen.