Ei ole loppujen lopuksi mikään yllätys, että keskusta valitsi puheenjohtajakseen 32-vuotiaan Katri Kulmunin eikä yli 20 vuotta eduskunnassa istunutta Antti Kaikkosta (45). Nuorennusleikkaus tulee ymmärrettäväksi pelkästään katsomalla puolueen nuorisokannatusta: 6 prosenttia alle 34-vuotiaiden piirissä, 8 prosenttia 35–54-vuotiaissa. Kun jotain tarttis tehdä, niin yritetään yleensä tuoreus- ja nuorennusleikkausta.
Seuraavaksi saman tempun tekee SDP.
Nuoresta iästään huolimatta Kulmunin ajattelu on yllättävän vanhoillista. Siihen voi tutustua hänen ennen puoluekokousta julkaisemassaan pamfletissa Entäs nyt, keskusta. Santeri Alkiota lainataan paljon ja puolue palaa taas kerran aitovierille, kun yritykset kaupunkilaisäänestäjien hurmaamisesta menivät mynkään.
Paavo Väyrysen avustajana aloittanut Kulmuni haikaili keskustan vaalitappiota analysoidessaan väyrysläisen tahtopolitiikan aikaan. Oma linja on jäänyt 2000-luvun hallitusvuosina pragmaattisen asianhoitajalinjan varjoon ja tunto kansaan on katkennut.
”Tunne on oltava reilusti mukana, eikä asioita ja eroja selventäviä poliittisia jännitteitä tule kaihtaa”, Kulmuni kirjoitti.
Tilanne hallituksessa selkiintyi, kun keskustalla on vihdoin johtaja. Se voi myös vaikeutua ainakin väliaikaisesti, kun uudella johtajalla on tarve profiloitua ja tehdä puolueen perinteiselle kannattajakunnalle suunnattuja manööverejä.
Alueellistamista yritetään taas
Yhden sellaisen hän teki jo elokuun lopussa. Kulmuni käynnisti selvityksen 3 700 valtion työpaikan alueellistamisesta. Tämä on sitä aluepolitiikkaa, jota keskustaväki haluaa ja johon Kulmuni suhtautuu lämpimästi siitä huolimatta, että aiemmat kokemukset keskustalaisten ministerien alueellistamishankkeista ovat joutuneet vaikeuksiin eivätkä ne tutkimustenkaan valossa ole johtaneet haluttuun tulokseen.
”…alueellistamiseen on liittynyt siinä määrin puutteellisuuksia, koettuja epäkohtia ja epäselviä kysymyksiä, että se on merkittävästi heikentänyt tavoiteltujen myönteisten vaikutusten saavuttamista ja lisännyt riskiä epätarkoituksenmukaisten sijoituspäätösten tekemiselle”, eduskunnan tarkastusvaliokunta totesi vuonna 2009 selvityksessään, joka koski 159 valtion toiminnon alueellistamista 33 paikkakunnalle ja yhteensä 3 900 työpaikan verran.
Pamfletissaan Kulmuni pitää keskustan tärkeimpänä perusideologiana juuri suhdetta keskittämiseen ja hajauttamiseen.
Vihreys ei vouhotusta eikä hysteriaa
Maahanmuutossa Kulmuni kannattaa viime vaalikaudella kiristynyttä linjaa ja puhuu asiasta samoin käsittein kuin perussuomalaiset tyyliin ”ei nuorille miehille ja naisille, ahkerille tavallisille työtä tekevillä ihmisille voida kasata koko maailmaa harteille”. Lause on ajatuksellisesti sama kuin se, että Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.
Ei sitä kukaan ajakaan, kyse on mielikuvista.
Hallituksen ensimmäistä kesää hallitsi julkisuudessa tapahtunut keskustan ja vihreiden välinen nokittelu. Keskusta on omassa ajattelussaan aito ja ensimmäinen ympäristöpuolue. Näin Kulmuni veti rajaa vihreisiin: ei vouhotusta eikä hysteriaa, vaan tervettä, arkijärkistä ajattelua.
Valintansa jälkeen Kulmuni käynnisti 100 päivän ohjelman, jossa linjataan keskustalle uusi alku. Kentältä kerätään ideoita, työryhmiä käynnistetään, vaalitappion syyt perataan, uudistetaan puolueen some-näkyvyys.
Ensimmäinen ison profiloitumisen paikka keskustan ministeriryhmän johtoon siirtyneellä Kulmunilla on ensi viikolla, kun hallitus päättää vuoden 2020 budjettiesityksestä. Yleensä sellaiseksi sopii joku näyttävä riita hallituskumppaneiden kanssa.