Lehtikuva/Roni Rekomaa

Kommentti: Kaupungissa on uusi sheriffi. Omistajaohjaus voi tehdä muutakin kuin seistä tumput suorina.

Vuosikausia on totuttu siihen, että aina joku taho, yleensä oppositio, vaatii valtion omistajaohjausta puuttumaan peliin, kun meno valtion omistamissa yhtiöissä menee holtittomaksi. Aina on kuultu sama vastaus: valtio-omistaja ei puutu yhtiöiden operatiiviseen toimintaan.

Viime vuosina kyse on usein ollut Postin toiminnasta. Esimerkiksi vuonna 2017 ihmeteltiin sitä, että Posti ulkoistaa osoitetietojen videokoodauksen Hollannin postille, joka teettää työn Filippiineillä.

– Videokoodaus on niin sanottuja kepeitä töitä, mitä voivat tehdä työrajoitteiset tai osan työkyvystään Postin töissä menettäneet. Pahoin pelkään, että ihmisiä joutuu nyt terveydellisistä syistä pois, kun töitä ei ole tarjolla. Omistajaohjausministeri Mika Lintilä (kesk.) olisi voinut puuttua tähän työllisyyden nimissä, sanoi Helsingin Postikeskuksen pääluottamusmies Jari Pellikka tuolloin Kansan Uutsille.

Porua viime vaalikaudella herätti myös hallitukselle yllätyksenä tullut Finnairin toimitusjohtajan Pekka Vauramon muhkea lisäeläke ja Fortumin hankkeet ostaa hiilivoimaa Saksasta.

Viime hallituksessa omistajaohjauksesta vastasi aluksi pääministeri Juha Sipilä itse ennen kuin tehtävä siirtyi Lintilälle.

ILMOITUS

Nyt on uusi tahtotila

Hallituksen värillä on todella väliä. Omistajaohjausministerin ei tarvitse seurata asioita tumput suorana, vaan valtio-omistaja voi puuttua pieleen meneviin asioihin niin kuin kenen tahansa omistajan velvollisuus onkin.

Nyt kaupungissa on uusi sheriffi. Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero puuttui nopeasti PAUn sunnuntaina alkaneen lakon syyhyn, Postin ilmoitukseen taas yhden työntekijäryhmän siirtämisestä huonomman sopimuksen piiriin.

PAU keskeytti lakkonsa tiistai-iltana.

Liitto tiedotti edellyttävänsä, että Posti siirtää Paketti- ja verkkokauppaliiketoimintaryhmän lajittelutoimintojen henkilöstön takaisin Posti Oy:öön, jotta työehtosopimusneuvotteluihin voidaan lähteä puhtaalta pöydältä.

Kiistassa otettiin aikalisä. Osapuolet käynnistävät neuvottelut työehtosopimuksista. Valtio myös harkitsee uudelleen Postille asetettua tuottotavoitetta. Lisäksi johtajien palkatotetaan tarkasteluun.

”Valtionyhtiöiden toimittava vastuullisesti”

Posti yritti halpuuttaa työntekijöitään edellisen hallituksen omistajaohjauslinjan perusteella. Uusi hallitus linjaa senkin uudestaan.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson totesi tiistaina pitävänsä tärkeänä, että valtionyhtiöt toimivat kaikissa tilanteissa vastuullisesti vaikka niiden markkinatilanne onkin haastava.

”Siksi on hienoa, että omistajaohjausministeri Paatero linjaa selkeästi Postin oikeudenmukaisten toimintatapojen puolesta. Ei ole oikein, että työntekijöiden palkkoja leikataan merkittävästi samalla kun toimitusjohtajan palkkaa kasvatetaan neljässä vuodessa hurjat 65 % aina tähtitieteellisen 990 000 euroon asti”, hän kirjoitti Facebookissa.

Ei ole merkityksetöntä, millainen hallitus maassa on. Gallupeissa suurimman puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho leimasi viime viikolla tämän kaltaiset kiistat menneisyyden taisteluiksi. Pääministeri Halla-ahon hallitus olisi taas sellainen, joka ei puutu yhtiön operatiiviseen toimintaan. Se on perussuomalaisia äänestävien työntekijöiden hyvä tiedostaa.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa. Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen. Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!