Kavin kokoelmat

SF:n studiot olivat Pohjoismaiden suurimmat ja yhtiö koulutti omia näyttelijöitä. Taru päättyi konkurssiin vuonna 1965.

Uusi tietokirja Unelmatehdas Liisankadulla kertoo Suomen elokuvahistorian suurimman menestystarinan. Sen päähenkilö on vuosina 1933–1965 toiminut Suomen Filmiteollisuus Oy, jonka kulmikkaassa logossa komeilevat kirjaimet SF. Teos kulkee yhtiön koko elinkaaren pienen putiikin läpimurrosta mahtavan unelmatehtaan konkurssiin.

Erkki Karun perustama ja Toivo Särkän huipulle nostama firma tuotti yhteensä 237 kokoillan elokuvaa. Tuotanto on ennätyksellisen suuri ja edelleen näkyvästi esillä Suomen kulttuurissa. Kirjavaan joukkoon mahtuvat niin Pekka & Pätkä -elokuvat kuin Tuntemattoman sotilaan ensifilmatisointi.

Unelmatehdas Liisankadulla on ensimmäinen Suomen Filmiteollisuudelle omistettu tietokirja. Aiemmin yhtiön historiaa on voinut lukea vain elämäkerroista ja yleisesti suomalaista elokuvaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Sen sijaan SF:n varjoon jäänyt Suomi-Filmi Oy sai oman paksukantisen Kari Uusitalon kirjoittaman historiikkinsa Kuvaus-Kamera-Käy jo vuonna 1994.

Unelmatehdas Liisankadulla ei ole vain yleissivistystä tai menneiden haikailua. Se on muistutus siitä, että pienessä massa kyetään suuriin tekoihin.

SF:ssä pauhasi suuri
koneisto ja sydän

Kirja antaa kiehtovan opastuskierroksen Suomen Hollywoodiin. Ihasteltavina ovat pohjoismaiden suurimmat filmausstudiot sekä SF:n tähtikoulu, jossa elokuvanäyttelemisestä kiinnostuneita amatöörejä totutettiin kameran eteen. Tekstin ohella tarinaa kertovat lukuisat valokuvat, joista valtaosa on aiemmin julkaisemattomia.

ILMOITUS

Vaikka kannessa säkenöivät Regina Linnanheimo ja Tauno Palo, valokeilaan pääsevät muutkin kuin filmitähdet. Käsikirjoitus, äänitys, puvustus ja elokuvamusiikki on kaikki huomioitu omalla luvulla. Studioiden lisäksi esittelyssä ovat Helsingin kartanomiljööt, joita SF hyödynsi ulkokuvauksissaan.

Kierros ei jää kulisseihin, vaan kulkee niiden taakse kätkeytyneeseen arkeen. Siellä asiantuntijoita ovat itse elokuvantekijät, joista useita on haastateltu kirjaa varten. Heidän muistoistaan välittyy yhtiön hurja työtahti mutta myös lämmin yhteishenki. Liisankatu oli monille toinen koti, ja toimitusjohtaja Särkkä pyrki tietoisesti luomaan perhetunnelmaa henkilökunnan välille.

1900-luvun filmit
2000-luvun silmin

Unelmatehdas Liisankadulla on täynnä tuoretta ja monipuolista tietoa SF:n tuotannosta. Mukana on sekä historian sanelemaa faktaa että kirjoittajien omaa analyysia. Tarkastelun kohteena ovat niin suuret kokonaisuudet kuin yksittäiset teokset.

Kirja kertoo, kuinka SF levitti elokuviaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Esimerkiksi Särkän ohjaamat klassikot Hilja-maitotyttö (1953) ja Kuu on vaarallinen (1961) saivat ensi-iltansa kymmenissä eri maissa. Edvin Laineen Tuntematon sotilas (1955) oli vähällä päästä Cannesin festivaaleille, mutta kylmän sodan aikaiset jännitteet osuivat tielle.

Kavin kokoelmat
]

Toisen maailmansodan jälkeinen ilmapiiri vaikutti myös SF:n omaan toimintaan. Käsittelyssä ovat kaksi yhtiön jälkikäteen sensuroimaa sota-ajan elokuvaa Niin se on poijaat (1942) sekä Tyttö astuu elämään (1943). Kummastakaan ei ole säilynyt alkuperäistä versiota jälkipolville.

Vaikka elokuvat ovat 1900-luvulta, niitä tutkivat 2000-luvun silmät. Teosten kautta avautuu aiheita, joita vuosikymmeniä sitten julkaistu kirja ei olisi osannut tarjota. Esimerkkinä mainittakoon SF:n sukupuolipolitiikkaa käsittelevä luku. Samalla paljastuu näkökulmia, jotka voivat yllättää jopa elokuvat moneen kertaan nähneen lukijan.

SF toteutti nykyään
saavuttamattoman unelman

Unelmatehdas Liisankadulla ei ole vain yleissivistystä tai menneiden haikailua. Se on muistutus siitä, että pienessä maassa kyetään suuriin tekoihin.

Haaveiltiin meillä sitten menestyksekkäästä elokuvatuotannosta tai globaalien kriisien ratkaisemisesta, ajatukset saavat aina kyynisen vastaanoton. Siksi Suomen Hollywood kuulostaa nykyään mahdottomalta. Niin kauan kuin pessimismi pysyy vallassa, se myös on sitä.

Unelmatehdas Liisankadulla on Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) ja Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) yhteisjulkaisu. Kirjan ovat toimittaneet Kimmo Laine, Minna Santakari, Juha Seitajärvi ja Outi Hupaniittu. Heidän lisäkseen kirjoittajia on yli kymmenkunta.

Unelmatehdas Liisankadulla – Suomen filmiteollisuus Oy:n tarina. Toim. Kimmo Laine, Minna Santakari, Juha Seitajärvi ja Outi Hupaniittu. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 359 sivua.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.