Tunnettu työväenliikkeen aktivisti Veikko Armas Väntänen on tehnyt hienon runo- ja tarinakirjan Syyskevät. Minusta Veikon runoteos on enemmän kuin perinteinen runoteos. Se tuo esille tavallisen köyhän ihmisen, keski-pohjalaisen työväenluokan, elämänympäristön, itsenäisyyttämme pitemmältä, ajalta.
Työläisten taloudelliset vaikeudet ja sosiaaliset ongelmat, joiden keskellä se joutui elämään, yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä, ovat tuottaneet Veikon kynästä monenlaisia arvon kiteytymiä, suoranaisia helmiä eli runoja.
Nuo runot, joita Veikko on kirjoittanut, ovat juuri niitä ihmisen sosiaalisen arvojärjestelmän pohjalta tapahtuneen vuorovaikutuksen hedelmiä, tai helmiä, etten sanoisi: elämän timantteja. Niissä ilmenee se voima tai tarkoitus, joka on antanut ja antaa edelleen köyhälle ihmiselle kestävyyttä elää vaikeuksien keskellä, uurastaa, rakastaa lähimmäistään ja olla onnellinen.
Teos tuo esille tavallisen köyhän ihmisen, keski-pohjalaisen työväenluokan, elämänympäristön, itsenäisyyttämme pitemmältä, ajalta.
Runot saavat noista tarinoista ja kertomuksista selityksensä, syntymisensä syyt. Maaseudulla eläneenä nuo runomuodossa olevat ja suorasanaiset tarinat ja kertomukset olivat minulle tietyllä tavalla hyvin tuttuja, omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.
Hyvä esimerkki on tiilentekoprosessista kertova tarina. Myös minun isäni valmisti samalla menetelmällä ja “tekniikalla” punaiseksi poltettuja savitiiliä. Kotini jokirantatontti sisälsi poikkeuksellisen hyvää tiilisavea. Veikon tarina nosti tajuntaani hajumuistin, tiiliuunin erikoisesta ja samalla hurmaavasta tuoksusta. Sitä ei ole enää saanut haistella missään.
Syyskevät on siitä poikkeuksellinen teos, että se tuo esille myös sen elämän ympäristön, jonka arvokiteytymiä kirjan runot ovat. Veikon runoja ei voi syyttää abstraktista formalismista. Juuri tämä nostaa Väntäsen runo- ja tarinateoksen kulttuuripoliittista arvoa.
Kirjan lopuksi, ikään kuin synteesinä, Veikko tuo esille jokaisen kansallisen kulttuurin sisältämän kansainvälisen ulottuvuuden, juuri Veikon henkilökohtaisesti kokemassa muodossa. Sekin kertoo siitä, että kansalliset, eli kansojen erilaiset, kulttuuripiirteet, eivät ole niin kaukana toisistaan.
Juuri tämän vuoksi kansalliset kulttuurit yhdessä, keskinäisessä vuorovaikutuksessa, ovat synnyttäneet ihmislajille ainutlaatuisen kulttuuriperinnön, kulttuurievoluution. Kylmä tosiasiahan on, että vain kansallinen kulttuuri pystyy antamaan jokaiselle ihmiselle persoonallisen identiteetin.
Näiden laaja-alaisten ulottuvaisuuksien vuoksi Väntäsen Syyskevät, on mielestäni arvokas lahja myös lamassa olevalle Suomen työväenliikkeelle. Se on muisto kulttuuripitoisen kansandemokraattisen liikkeen synnyn ja kukoistuksen ajalta.
Veikko Väntänen: Syyskevät. Omakustanne, 131 sivua.