Norjan pakolaisneuvosto valittaa, että presidentti Donald Trumpin Iraniin kohdistama painostus estää myös avun toimittamisen Iranin tulvauhreille ja maahan saapuneille pakolaisille.
– Olemme vuoden ajan yrittäneet löytää pankkeja, jotka suostuisivat ja kykenisivät siirtämään rahaa länsimaisilta lahjoittajilta Iranin afganistanilaispakolaisten ja katastrofien uhrien auttamiseen, mutta kaikkialla törmäämme tiiliseinään, Norjan pakolaisneuvoston pääsihteeri Jan Egeland sanoo.
– Kun kaikki pankkikanavat on tukittu, on estetty myös elintärkeän avun toimittaminen haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille, Egeland huomauttaa.
Avutta jääminen uhkaa 82 000 ihmistä.
Avutta jääminen uhkaa noin 82 000 ihmistä.
Yhdysvaltain pakotteiden vuoksi myös Kansainväliseltä Punaiselta Ristiltä on jäänyt saamatta kolme miljoonaa euroa, jotka on lahjoitettu Iranin tulvauhrien avustamiseen.