Daniel Gutman/IPS

Hökkelikylän soppakeittiö on saavuttanut omavaraisuuden

Buenos Airesin ulkolaidoilla seisoo Argentiinan suurimpiin lukeutuva hökkelikylä, joka tunnetaan nimellä Ciudad Oculta (Kätketty kaupunki). Sen porteilta löytyy soppakeittiö En Haccore. Yhteisön pyörittämä keittiö käyttää uusiutuvaa energiaa ja kiertotaloutta kohentaakseen paikallisten asukkaiden elämänlaatua.

– Me hukuimme jätteisiin, koska roska-autot kävivät epäsäännöllisesti. Kompostorilla muutamme jätteen biokaasuksi, jonka ansiosta kulutamme vähemmän rahaa energiaan. Se on toteutunut unelma, soppakeittiön perustaja ja johtaja Bilma Acuña sanoo.

Acuña perusti soppakeittiön vuonna 1993, sen jälkeen kun oli jäänyt työttömäksi lihanpakkaustehtaasta. Tuolloin hän oli yksi monista: uusliberaalia talouspolitiikkaa toteuttaneen presidentti Carlos Menemin valtakaudella 1989-1999 työttömyysprosentti kapusi lähes kahteenkymmeneen.

Meidän näkemyksemme mukaan keskeinen ympäristöongelma on köyhien ulossulkeminen.

Ruoka-avulle oli tuolloin tilausta, eikä sen tarve ole nykyään yhtään vähäisempää. Tilastojen mukaan 44 miljoonasta argentiinalaisesta 2,65 miljoonaa on viimeisen vuoden aikana vajonnut köyhyyteen.

En Haccore tarjoaa arkipäivisin lounasta ja välipalaa kolmellesadalle ihmiselle, ja joka päivä saapuu uusia ruoan anelijoita.

ILMOITUS

Multaa ja biodieseliä

Parin vuoden ajan En Haccoressa on ollut käytössä järjestelmä, joka pyrkii jäljittelemään luonnon toimintaa kaupunkiympäristössä. Aurinkoenergia vähentää kokkaamiskaasun tarvetta. Kaikki, mitä keittiössä kulutetaan, tuotetaan tässä urbaanissa ekosysteemissä, ja kaikki jäte käytetään uudelleen osana kiertotaloutta. Kompostori tuottaa biokaasun ohella multaa soppakeittiön omaan kattopuutarhaan.

Lisäksi En Haccoressa on kasviöljyn keräyspiste, johon Ciudad Ocultan asukkaat voivat tuoda käyttämänsä ruokaöljyn. Viemäreihin ja kaivoihin kaadettu öljy on ollut alueella vakava ongelma, sillä sen jätevesiviritykset ovat epävirallisia eli hyvin hauraita. Keräyspisteeseen tuodusta öljystä tehdään biodieseliä.

Hankkeen takana Rooman klubi

Hankkeen on ideoinut Rooman klubin Argentiinan osaston luoma Kestävyyskeskus paikallishallinnoille (CeSus), joka antaa kunnille teknistä apua ympäristö- ja sosiaaliasioissa. Buenos Airesin kaupunginhallitus kutsui sen työskentelemään Ciudad Ocultassa.

Tarkoituksena on luoda vaihtoehto järjestelmälle, jossa ruoka ja polttoaine tuotetaan maaseudulla ja kulutetaan kaupungeissa, ja jätteet usein kipataan takaisin maaseudulle.

– Meidän näkemyksemme mukaan keskeinen ympäristöongelma on köyhien ulossulkeminen. Voimme auttaa ympäristönsuojelua parantamalla heidän mahdollisuuksiaan saada terveellistä ruokaa ja edullista energiaa. Haluamme romuttaa ajatuksen, että ympäristöstä voivat huolehtia vain ne, joiden perustarpeet on jo tyydytetty. Me päinvastoin uskomme, että ympäristön laadun kohentaminen auttaa esteitä kohtaavia ihmisiä kehittämään sinnikkyyttään ja kykyään sopeutua, Rooman klubin Argentiinan osaston johtaja Gonzalo del Castillo sanoo.

Uusin silmin

Soppakeittiön ympärille luodun kiertotalouden lisäksi projekti pyrkii osallistamaan yhteisön järjestämällä työpajoja. Tarkoitus on, että hanke jatkuisi omalla painollaan sen jälkeen kun CeSus ei sitä enää hallinnoi. Tarkoitus on myös käynnistää vastaavia hankkeita Argentiinan muissa hökkelikylissä ja kaupungeissa.

Alejandra Pugliese on yksi työpajoihin osallistuneista. Hän asuu Ciudad Ocultassa ja työskentelee lasten ja vanhusten parissa. Hänen tulonsa ovat vähentyneet Argentiinassa viime vuonna alkaneen taantuman aikana. Pugliese sanoo työpajan muuttaneen hänen näkemystään maailmasta.

– Tulin tietoiseksi, että olemalla yhteydessä luonnonkiertoon on mahdollista parantaa elämänlaatua, vaikka käytössä olevat resurssit olisivat vähäisiä. Nyt haaveilen kompostorista ja aurinkokeräimestä, jotta voisin tuottaa oman energiani talooni, Pugliese kertoo.

Englanninkielinen versio