Wikimedia Commons/Mike Blyth

Kuluvana vuonna raportoitu jo lähes 365 000 tartuntaa.

Tuhkarokko on herkästi tarttuva tauti, joka voi pahimmillaan tappaa tai vammauttaa siihen sairastuneen. Tuhkarokkoa vastaan kehitetty rokote on tehokas, mutta vuodesta 2016 lähtien tartuntojen määrä on Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan lisääntynyt huolestuttavasti.

Eniten tartuntoja on raportoidaan maista, joissa tuhkarokon rokotekattavuus on tai on ollut vähäinen. Tuhkarokkoa sairastetaan kuitenkin myös maissa, joiden rokoteohjelmat ovat ajan tasalla. Yhdysvalloissa, jossa tuhkarokko todettiin vuonna 2000 voitetuksi taudiksi, tartuntoja kertyi vuoden 2019 ensimmäisen puoliskon aikana 1 164. Euroopasta raportoitiin vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 90 000 tuhkarokkotapausta, enemmän kuin vuonna 2018 yhteensä (84 462), joka sekin oli suurin määrä kymmeneen vuoteen.

Rokottamattomuuden syinä konfliktit, köyhyys ja tietämättömyys

Rokottamattomuuteen on useita syitä. Puuttuva tai toimimaton terveydenhuolto ja konfliktit ovat syypäitä esimerkiksi Kongon demokraattisen tasavallan ja Etelä-Sudanin korkeisiin tartuntalukuihin. Vauraammissa oloissa, esimerkiksi Euroopassa, rokottamattomuuteen ja sen myötä tartuntojen yleistymiseen syynä voivat olla rokotuksiin liittyvät virheelliset käsitykset ja ymmärtämättömyys rokotussuojan kattavuuden välttämättömyydestä laumaimmuniteetin saavuttamiseksi.

Kahdessa erässä annettava tuhkarokkorokotus antaa lähes täydellisen suojan tartuntaa vastaan. Laumaimmuniteettiin tarvitaan 95 prosentin rokotekattavuus väestössä. WHO:n ja UNICEFin kesäkuussa 2019 julkaisemien tilastojen mukaan 86 prosenttia lapsista oli saanut ensimmäisen annoksen rokotetta ja 69 prosenttia myös toisen. Noin 20 miljoonan lapsen rokotusohjelmaan tuhkarokkorokote ei ole kuulunut ollenkaan. Vain ensimmäinen rokoteannos kuuluu 23 maan rokotusohjelmaan.

WHO:n matkustussuositusten mukaan kaikkien yli puolivuotiaiden rokotusten on syytä olla kunnossa, kun matka suuntautuu alueille, joissa tuhkarokkoa esiintyy. Eniten tartuntoja raportoitiin Kongon demokraattisesta tasavallasta, Ukrainasta ja Madagaskarilta. Myös esimerkiksi Thaimaassa ja Filippiineillä todettiin runsaasti tuhkarokkotapauksia.