Lauri Hannus

Munuais- ja maksaliitto varoittaa alkoholin käytöstä johtuvista maksasairauksista.

Liitto arvioi, että loman päätyttyä monen on vaikea lopettaa alkoholinkäyttö. Liitto muistuttaa, että alkoholi vahingoittaa maksaa nopeasti ja ylipaino aiheuttaa rasvamaksan.

Maksakirrooseista 85 prosenttia johtuu alkoholista ja rasvamaksa on jo miljoonalla suomalaisella.

Raju juominen voi johtaa maksasolujen rasvoittumiseen jo muutamassa viikossa, mutta lähes kaikki alkoholin riskikäyttäjät sairastuvat rasvamaksaan jossain vaiheessa. Jos juomista ei silloinkaan saa loppumaan, 10–20 prosentilla alkoholin käyttö johtaa maksan tulehdusreaktioon, joka voi pahimmillaan johtaa maksakirroosiin.

Alkoholin turvallista käyttömäärää ei voi sanoa.

Haitallista erityisesti naisille

Merkittävin rasvamaksan aiheuttaja onkin ylipaino. Liitto muistuttaakin alkoholin lihottavuudesta. Suomalaisten nykyisin suosimat riemunkirjavat lonkerot, samoin kuin oluet ja siiderit ovat kaloripommeja.

Joka neljännen suomalaisen aikuisen maksa on rasvoittunut. Maksan rasvoittuminen ei yleensä aiheuta oireita ennen kuin maksan toiminta on jo heikentynyt.

ILMOITUS

– Erityisen haitallista alkoholi on vaihdevuodet ylittäneille ylipainoisille naisille. Kirroosin riski on kymmenkertainen, jos ylipainoinen nainen käyttää alkoholia verrattuna tilanteeseen, jossa kumpaakaan riskitekijää ei ole, sanoo Munuais- ja maksaliiton kehittämispäällikkö Hanna Eloranta.

Tauko juomisessa auttaa

Alkoholimaksasairaudet eivät ole ainoastaan suurkuluttajien ongelma. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos tissuttelu jatkuu syksylläkin iltojen pimetessä. Alkoholinkulutuksen riskiraja on miehillä 14 ja naisilla 7 annosta viikossa.

– Alkoholin turvallista käyttömäärää ei voida kuitenkaan sanoa koskaan, sillä joillekin jo pienempi määrä alkoholia säännöllisesti on haitallisempaa esimerkiksi ylipainosta, geneettisistä syistä tai heikosta ravitsemuksesta johtuen, Eloranta toteaa.

Munuais- ja maksaliitto huomauttaa, että maksalla on uskomaton kyky toipua saamistaan kolhuista, jos itseään tarttuu niskasta ajoissa. Hallittu laihdutus on rasvamaksan parasta hoitoa. Alkoholin aiheuttama rasvamaksa paranee lopettamalla alkoholin käytön. Pitkälle edennyt maksakirroosi ei parane täysin juomisen loputtua, mutta maksan toiminta voi silti kohentua.