Lehtikuva/Vesa Moilanen

Olen pannut merkille kautta koko median ulottuvan ilmiön: perussuomalaisia vähätellään. Ja erityisesti pääkaupungin itsetietoisessa mediassa. On aika käsittämätöntä, että puolue, joka tällä hetkellä johtaa kirkkaasti kaikkia mielipidetiedusteluja jopa 3–4 prosentilla, on lähinnä kaikenlaisen vähättelyn ja vaikenemisen kohde. Viittaan vaikkapa heinäkuun lopun mielipidetutkimuksesta vaikenemiseen.

Puolueen kansanedustajille ja heidän tempauksilleen naureskellaan (usein toki syystäkin!), mutta mitään yhteiskunnallista analyysiä tai kunnon taustauutisointia en ole huomannut.

Pohjoiskarjalaisista tätä vähättelyä on kokenut esimerkiksi aktiivinen mielipidekirjoittaja Sanna Antikainen, joka sai äänestäjienkin eli ruohonjuuritason vahvan tuen vaalikampanjassaan. Eduskunnassa hänet on kelpuutettu esimerkiksi suuren valiokunnan, sivistysvaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan jäseneksi tai varalle. Melkoinen meriitti – ja kiistatta todellinen ”kansan ääni” periferiasta.

Jos joka viides suomalainen äänestäjä on valmis kannattamaan perussuomalaisia, on syytä lopettaa naureskelu ”persuille” ja miettiä pikkaisen sitä, mikä maassa on vialla, kun unohdetun kansan protesti on selvempi kuin koskaan – ja suhtautuminen punavihreään viralliseen ulkomaalaispolitiikkaan niin kriittinen. Olisi analyysin ja tutkijoiden(kin) aika.

Ja ilman muuta hallituspuolueiden on aika katsoa peiliin, joka voi kertoa, Gogolin sanoin, miksi naama on niin vino!

Pentti Stranius

Joensuu