Tommi Taipalus

35-vuotias Tampereen kaupunginvaltuutettu on sosiaali- ja terveysalan osaaja.

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirijärjestön hallitus esittää tamperelaista Minna Minkkistä vasemmistoliiton 2. tai 3. varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajat ja muu puoluejohto valitaan marraskuussa Kuopiossa järjestettävässä puoluekokouksessa.

Minna Minkkinen on 35-vuotias tamperelainen toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Minkkinen on koulutukseltaan sosionomi ja lähihoitaja. Hän on luottamustehtävissään profiloitunut erityisesti päihdepolitiikan, sosiaali-ja terveyspalveluiden sekä yhdenvertaisuuskysymysten asiantuntijaksi.

– Olen ehdolla puolueen puheenjohtajistoon, sillä haluan antaa sosiaali-ja terveysalan käytännön kokemuksen puolueen käyttöön, Minkkinen kuvaa ehdokkaaksi asettumistaan.

Minkkinen on toiminut vasemmistoliiton useissa tehtävissä, kuten puoluehallituksen, puoluevaltuuston ja piirihallituksen jäsenenä sekä paikallisosaston, Mansen punavihreiden puheenjohtajana. Hän on ollut mukana myös Euroopan vasemmistopuolueen seksuaali- ja sukupuolivähemmistön toimintaryhmässä (LGBT Queer of European Left Working Group).

– Olen ollut mukana vasemmistoliiton toiminnassa yli kymmenen vuotta ja sinä aikana osallistunut tavalla tai toisella kaikkiin vaaleihin ja niitähän on riittänyt, kertoo Minkkinen.

ILMOITUS

Minkkinen pitää täysin mahdollisena vasemmistoliitolla kannatuksen nousua yli 10 prosenttiin. Hän sanoo olevansa valmis tekemään tekemään täysillä töitä kannatuksen nousun eteen.

– Tässä ajassa, missä eriarvoistuminen kasvaa ja äärioikeisto yrittää päästä valtaan, on vasemmistoliitolla avaimet käsissä. Meidän tulee näyttää ihmisille turvallinen ja oikeudenmukainen tulevaisuus, linjaa Minkkinen.

Vasemmistoliiton puoluekokous järjestetään 15.–17.11. Kuopiossa. Tätä ennen Savo-Karjalan vasemmisto on esittänyt kuopiolaista Janne Parkkilaa vasemmistoliiton varapuheenjohtajistoon.