Eeva Suorlahti

Omat ja ympäristön kielteiset stereotypiat heijastuvat toimintakykyyn.

Omien ja ympäristön asenteiden vaikutuksia ihmisen vanhenemiseen ja elinikään käsitellään Sciencenew.orgissa julkaistussa artikkelissa. Myöhemmin tänä syksynä Maailman terveysjärjestö WHO julkaisee kattavan tutkimuksen ageismista eli ikäsyrjinnästä.

WHO:n tutkimusraportin kirjoittajiin kuuluva psykologi Becca Levy on erikoistunut vanhuuden tutkimiseen ja erityisesti siihen, miten ikääntymiseen liittyvät sanat ja stereotypiat vaikuttavat ihmisen kokemukseen itsestään ja vanhenemisestaan. Levyn mukaan se, miten vanhenemisesta ja vanhuudesta puhutaan, vaikuttaa suoraan ihmisen tulkintaan itsestään ja omasta toimintakyvystään.

Vanhuus ei ole sairaus

”Positiivisuusvaikutus” näkyy ihmisen tekemissä myönteisissä tulkinnoissa ja heijastuu hänen kokemukseensa omasta terveydentilastaan.

Läntisissä kulttuureissa tiukimmin vanhuuteen liittyvät stereotypiat ovat negatiivisia. Noin 400 miljoonaa sanaa käsittänyt kielellinen analyysi kirjoitetuista teksteistä 200 vuoden ajalta osoitti, että vanhuudesta käytettyjen kielteisten sanojen määrä lisääntyi progressiivisesti ajan myötä. Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan ja mitä suuremmaksi yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa, sitä useammin ikääntymistä kuvaillaan lääketieteellisenä ongelmana.

Saksalaiset sosiaalipsykologit raportoivat 2007 tutkimustuloksista, jotka viittasivat siihen, että ikään liittyvät uskomukset ja stereotypiat ennustivat muutoksia yksilön terveydessä. Heidän mukaansa ihmiset, joilla oli positiivisia mielikuvia ikääntymisestä, sairastivat vähemmän kuin he, jotka liittivät vanhenemiseen kielteisiä näkökulmia. Tutkijoiden mukaan kyse oli nimenomaan myönteisten asenteiden vaikutuksesta terveyteen, ei päinvastaisesta ilmiöstä.

Sittemmin vastaavia tuloksia on saatu myös Alzheimerin taudin pitkittäistutkimuksissa: ihmisiltä, joiden suhtautuminen omaan vanhenemiseensa oli kielteisten asenteiden ja tunteiden värittämä, löydettiin ruumiinavauksissa huomattavasti enemmän rappeuttavia muutoksia aivoista kuin positiivisesti asennoituneilta.

ILMOITUS

Positiivinen asenne vai sittenkin joku muu?

Levyn ja muiden positiivisia asenteita korostavien tutkijoiden väitteitä on myös kritisoitu. Kiistämätöntä on, että keskimäärin positiivisesti asennoituneet ihmiset elävät pidempään kuin kielteisemmät lajitoverinsa. On vaikea osoittaa myönteisyyden ja eliniän suoranaista yhteyttä toisiinsa, koska muiden tekijöiden, esimerkiksi piilevän sairauden, vaikutusta ei voida sulkea pois. Toisaalta terveeksi itsensä kokeva ihminen on todennäköisesti tyytyväisempi kuin hän, jota sairaudet vaivaavat.

Yksi Levyn merkittävistä kriitikoista on Laura L. Carstensen, joka johtaa Stanfordin pitkäikäisyyttä tutkivaa keskusta. Silti Carstensenkin kirjoittaa tänä vuonna julkaistussa artikkelissaan ”positiivisuusvaikutuksesta”, joka ilmenee ihmisen taipumuksena muistaa ja tulkita esimerkiksi epäselviä sosiaalisia tilanteita myönteisessä valossa ja vaikuttaa hänen kokemukseensa terveydentilastaan.

Levy pitää merkittävinä havaintoja sitä, että ikääntymiseen liittyvät stereotyypit leviävät, jolloin ne alkavat sekä kuulua ”kulttuuriin” että tulevat osaksi yksilön minäkuvaa. Lopulta ne alkavat vaikuttaa myös ihmisen kehon toimintaan, eli stereotyyppi alkaa Levyn mukaan ruumiillistua.