Ronald Kabuubi/IPS

Kiinasta on tullut kehittyvien maiden johtava rahoittaja.

Läntisille teollisuusmaille Afrikka on ollut viime vuosiin asti toivoton manner, pelkkä nälänhätien ja sotien raatelema raaka-ainevarasto. Kiina sitä vastoin on pitänyt Afrikkaa tärkeänä jo vuosikymmenet. Niinpä Kiinasta on tullut Afrikan valtioille tärkeämpi kuin USA tai EU.

Kiinan merkitys Afrikalle näkyi, kun viime vuonna järjestettiin samanaikaisesti YK:n yleiskokous ja Kiinalais-afrikkalaisen yhteistyön foorumi. Useampi Afrikan maa osallistui kiinalaisten foorumiin kuin maailmanjärjestön yleiskokoukseen.

Syy on ilmiselvä: YK antaa julkilausumia, Kiina rahaa. Presidentti Xi Jinping lupasi foorumissa Afrikan maille 54 miljardia euroa sijoituksina sekä infrastruktuurilainoina, ja tässä on kyse vain lisärahoituksesta jo sijoitettujen ja lainattujen miljardien päälle. Aiemmin Kiina on esimerkiksi rahoittanut yli 3000 suurta infrastruktuuriprojektia.

Kiina on muuttunut halvan työvoiman tarjoajasta kehittyvien maiden johtavaksi rahoittajaksi.

Talous ohitti politiikan

Aluksi 1950-luvulla Kiina loi yhteyksiä Afrikkaan poliittisista syistä. Imperialismin vastainen taistelu oli korkeassa kurssissa, ja Kiinan silloinen pääministeri Zhou Enlai näki, että Kiinalla oli tilaisuus nousta kehittyvien maiden johtajaksi. Niinpä Kiina tuki niiden vallankumouksellisia liikkeitä. Päästyään YK:n jäseneksi Kiina myös tarvitsi tukea maailmanjärjestön äänestyksissä.

Kun Kiina 40 vuotta sitten alkoi rukata talousjärjestelmäänsä kommunismista kapitalismin suuntaan, Afrikasta tuli myös taloudellisesti tärkeä. Kiinan ja Afrikan maiden välinen kauppa kasvoi 1990-luvulla 700 prosenttia.

ILMOITUS

Nykyään Kiina on Afrikan maiden suurin kauppakumppani. Mantereella toimii yli 10 000 kiinalaista yritystä, jotka muun muassa ovat voittaneet lähes puolet Afrikan kansainvälisesti kilpailutetuista rakennusurakoista.

Länsi nuolee näppejään

Kiina on muuttunut halvan työvoiman tarjoajasta kehittyvien maiden johtavaksi rahoittajaksi, joka rakentaa sekä kirjaimellisia että kuvaannollisia siltoja taloudellisen yhteistyön kautta. Sen tärkein ulkopoliittinen projekti, uudeksi Silkkitieksi kutsuttu Belt and Road Initiative on pyrkinyt yhdistämään 152 maata eri mantereilla ja mahdollistanut yli biljoonan euron arvosta kaupankäyntiä.

Näppejään nuolemaan jääneet läntiset demokratiat ovat tästä nyreissään. Presidentti Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton on pukenut tunnot sanoiksi:/ ”Kiina käyttää lahjuksia, läpinäkymättömiä sopimuksia ja strategista lainanantoa taivuttaakseen Afrikan valtiot tahtoonsa. Saalistustoimet ovat osasia Kiinan laajemmista strategisista aloitteista, joiden perimmäinen tarkoitus on edistää Kiinan maailmanvalloitusta.”

Haaste liberaalille järjestelmälle

Kiina tarjoaa autoritaarisen haasteen liberaalille kansainväliselle järjestelmälle, joka kyllä natisee liitoksissaan myös USA:n toimien vuoksi.

Afrikan ja etenkin sen johtajien kannalta Kiina on helpompi kumppani kuin länsimaat, jotka vaativat demokratian lisäksi uusliberaalia talouspolitiikkaa. Kiinalla ei ole ongelmia hyväksyä poliittisten vapauksien puutetta, eikä se toisaalta edellytä kohdemailtaan tietynlaista talouspolitiikkaa, kunhan kauppa vain käy.

Afrikan maiden puolestaan on helppo yhtyä Kiinan aloitteisiin, kuten kesäkuussa, jolloin 43 Afrikan valtiota sorvasi julkilausuman, jolla vastustettiin Yhdysvaltain veto-oikeutta kansainvälisen kauppajärjestön WTO:n vetoomustuomioistuimen tuomarinimityksiin.

Englanninkielinen versio