Lehtikuva/Frederick Florin

Tutkimuksen mukaan työttömyys tekee keskimäärin vasemmistolaisemmaksi, mutta koska se passivoi, ei seurauksena ole vasemmiston vaalikannatuksen kasvu.

Radikaali oikeisto, äärioikeisto, oikeistopopulistit, nationalistiset konservatiivit – millä nimellä niitä kutsutaankaan – ovat tällä vuosikymmenellä vieneet monissa maissa elintilaa perinteiseltä keskustaoikeistolta ja toisaalta vallanneet sitä sisältäpäin.

Usein on pidetty yleisenä totuutena sitä, että muutos johtuu pettyneen työväenluokan, työttömien ja talousahdingossa olevien siirtymisestä oikealle.

Brittilehti The Independent julkaisi muutama päivä sitten mielenkiintoisen artikkelin, jossa Phil Burton-Cartledge kyseenalaistaa tämän näkemyksen.

Talousvaikeudet aiheuttavat kyynisyyttä ja voimattomuuden tunnetta.

Burton-Cartledge siteeraa Hollannissa tehtyä tutkimusta, jonka mukaan työttömyys pikemminkin vie ihmisen poliittisia mielipiteitä vasemmalle.

Tutkimus perustuu 7 000 ihmisen haastatteluihin vuosina 2007–2016. Tutkijat asettivat Hollannin puolueet janalle, jossa vasemmistolaisimmalle annettiin numero 1 ja oikeistolaisimmalle numero 10.

ILMOITUS

Näin laskettuna työttömyys aiheutti henkilön siirtymisen keskimäärin 0,2 pykälää vasemmalle – muutos on pieni, mutta se ei ole oikealle.

Jos työtön löysi pian uuden työpaikan, ei havaittavaa muutosta tapahtunut. Sen sijaan pitkittyneen työttömyyden ja siitä seuranneet taloudelliset vaikeudet kokeneilla muutos oli keskimääräistä suurempi.

Pelko turvattomuudesta

Miksi kuitenkin vasemmisto on vuoden 2008 talousromahduksen jälkeisessä Euroopassa kokenut paljon vaalitappioita?

Tutkijat selittävät tätä sillä, että mielipiteiden vasemmistolaistuminen ei ole johtanut vasemmistopuolueiden äänestämiseen. Työttömyys ja talousvaikeudet ovat aiheuttaneet toivottomuutta ja vetäytymistä yhteiskunnallisesta elämästä, myös politiikasta. Ne ovat johtaneet kyynisyyteen ja voimattomuuden tunteeseen pikemminkin kuin mobilisoitumiseen.

Tutkimuksen mukaan työttömyys ei keskimäärin johda äänestämään oikeistopopulisteja ja konservatiiveja, mutta pelko työttömyydestä, yhteiskunnallisen aseman ja taloudellisen turvallisuuden menettämisestä selittävät tällaista äänestyskäyttäytymisen muutosta.

Burton-Cartledge muistuttaa myös vuonna 2017 Yhdysvalloissa julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan tärkein tekijä Donald Trumpin kannatuksen takana oli rotuun ja vieraisiin vaikutteisiin liittyvä ”kulttuurinen ahdistus”.

Tällaiset tunteet on viime vuosina totuttu yhdistämään työväenluokkaan ja köyhiin, mutta itse asiassa hyvin toimeentulevat yhteiskuntaluokat äänestivät Trumpia suhteellisesti enemmän kuin köyhät.

Ikä suurempi vaikuttaja

Burton-Cartledge toteaa, että myös Britanniassa on totuttu ajattelemaan, että työväenluokka äänestää itsenäisyyspuolue Ukipia ja sittemmin Brexit-puoluetta sekä enemmän konservatiiveja kuin työväenpuoluetta.

Tämä on johtanut työväenpuolueen sisällä väitteisiin, joiden mukaan puolueesta on tullut liian suurkaupunkilainen ja liberaali, mikä olisi vieraannuttanut sosiaalisesti konservatiivisia työläisiä Lontoon ulkopuolella ja Pohjois-Englannissa.

Britannian vaalitutkimuksissa ”työväenluokkaan” kuuluviksi määritellään ammattitaitoiset työläiset, kouluttamattomat työläiset, prekariaatti, eläkeläiset ja työttömät.

Burton-Cartledge huomauttaa, että lukuisten tutkimusten mukaan ikä korreloi voimakkaasti puoluevalintaan: mitä iäkkäämpi on, sitä todennäköisemmin äänestää oikeistoa. Hänen mukaansa eläkeläisten laskeminen työväenluokkaan voi aiheuttaa sen harhapäätelmän, että työväenluokka kokonaisuudessaan suosisi oikeistoa.

Eläkeläisten konservatiivisuuden syyksi hän arvelee pelkoa ostovoiman, asemien ja omaisuuden menettämisestä.