Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson harmitteli, että yhteisöllisyydestä puhutaan usein ikään kuin talkoina.
– Poliitikkojen täytyy kuitenkin myös huomata, että yhteisöllisyydelle täytyy tarjota edellytykset. Lähes sekuntiaikataululla työskentelevä hoitaja ei kykene helpottamaan vanhuksen yksinäisyyttä ilman vahvempaa hoitajamitoitusta ja lisäresursseja.
Vanhustenhuoltoa pitää Anderssonin mukaan kehittää niin, että ruuan, lämmön ja puhtaiden vaatteiden lisäksi aikaa riittää vastata myös ihmisten muihin perustarpeisiin. Henkilökunnalla pitää olla hetki aikaa keskustella hoivattavien kanssa.
Yhteisöllisyydelle täytyy tarjota edellytykset.
– Siellä, missä yhteisöllisyys katoaa, voi jälki olla surullista. Mikäli keskusteluyhteys puuttuu, oma naapurikin voi tuntua pelottavalta. Siksi on tärkeää kysyä, miten voimme ottaa myös Suomeen muualta saapuvia ihmisiä osaksi yhteisöjämme ja näin tasoittaa heidän tietään osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
Tällaisen uuden yhteisöllisyyden ja kaikkien mukana pitämisen puolesta Andersson haluaa työskennellä, jotta ihmisten ei tarvitsisi pelätä jäävänsä yksin.
Yksilöllisyyden rinnalla muistettava yhteisö
Andersson muistutti puheessaan siitä, että yksinäisyys ei kosketa kaikkia samalla tavalla.
– Esimerkiksi köyhyys ja työttömyys syrjäyttävät eristämällä ihmisiä niistä ympyröistä, joissa muut keskenään viettävät aikaa ja kokevat merkityksellisyyttä. Koulukiusatuksi joutuminen jättää monesti elinikäiset haavat ihmiseen
Eduskunnassa pohditaan Anderssonin mukaan paljon yksilöllisiä palveluita ja ratkaisuja. Näiden rinnalle tarvitaan hänen mukaansa yhteisöllisiä polkuja, palveluita ja ratkaisuja.
– Me voimme rakentaa yhteisöllisyyttä esimerkiksi turvaamalla opettajille aikaa ja resurssit koulukiusaamisen vastaiseen työhön ja jokaisen oppilaan tarpeiden huomioimiseen. Meidän pitää rakentaa harrastusmahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen myös heille, joiden vanhemmat eivät illalla kuskaa harrastuksiin sekä kaikille, joiden rahat eivät riitä kalliisiin harrastusmaksuihin.
Sosiaalityötä pitää Anderssonin mukaan kehittää kanssakulkijuuden suuntaan, niin että apua tarvitseva ihminen kymmenien lomakkeiden, viranomaisten ja puhelinnumeroiden sijaan saa kohdata toisen ihmisen, joka auttaa eteenpäin.