Taija Turkia/SuomiAreena

Hallitus korvaa välillisten ympäristöverojen korotukset muulla verotuksella ja tulonsiirroilla pienituloisille, lupaa vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson.

Vasemmistoliiton mukaan ilmastokriisin ratkaiseminen ja työpaikkojen luominen voidaan yhdistää. Keskustelua ekologisen jälleenrakennuksen ohjelmasta eli Green New Dealista on käynyt viime aikoina kiihkeänä Yhdysvalloissa, ja se on rantautunut Eurooppaan ja Suomeenkin.

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.) korosti, että ilmastopolitiikan on oltava sosiaalisesti oikeudenmukaista.

– Nyt on ratkaistava tulevaisuuden kaksi suurinta kysymystä: ilmastonmuutos ja eriarvoisuus. Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka näkee ilmastonmuutoksen vaikutukset ja viimeinen, joka voi ratkaista ilmastokriisin.

Suomi voi luoda uusia työpaikkoja ja teollisuutta ilmastokestävien ratkaisujen ympärille.

Kohti kiertotaloutta

Sarkkinen ennakoi, että maailma siirtyy pois fossiilisista, ja Suomi voi luoda uusia työpaikkoja ja teollisuutta ilmastokestävien ratkaisujen ympärille. Hän esittää ratkaisuna talousjärjestelmän muutosta kohti kiertotaloutta.

– Se tarkoittaa yksityisten ja julkisten rahavirtojen suuntaamista uudelleen kohti ilmastokestävän tulevaisuuden rakentamista. Suomen EU:n puheenjohtajakaudella on tärkeää pitää esillä kiertotaloutta ja ohjata rahavirtoja pois fossiilitaloudesta, Sarkkinen sanoi.

ILMOITUS

Hän puhui vasemmistoliiton järjestämässä Porin SuomiAreenassa keskustelutilaisuudessa työstä, toimeentulosta ja ilmastohyvinvoinnista tänään. Vasemmistoliitto ajaa Eurooppaan omaa ilmastokriisiin vastaavaa Green New Dealia.

Rahaa raiteisiin ja biokaasuun

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin mukaan monia ihmisiä pelottaa, että kunnianhimoinen ilmastopolitiikka vie työpaikan tai nostaa elämisen kustannuksia.

– Nyt on erittäin tärkeää, että onnistumme tekemään koko kansan ilmastopolitiikkaa, jossa pienituloiset eivät joudu maksumiehiksi, sanoo Andersson.

– Siksi hallitus korvaa välillisten ympäristöverojen korotukset muulla verotuksella ja tulonsiirroilla pienituloisille. Näin turvataan tuloerojen kaventuminen. Hallituksen kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan kuuluu myös panostukset raiteisiin ja biokaasun hyödyntämiseen, Andersson sanoi.

Porin SuomiAreenassa ilmastohyvinvoinnista keskustelivat myös sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen, Vasemmistoliiton kansanedustajat Jari Myllykoski ja Jussi Saramo sekä SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelä.

Tilaisuus oli osa Vasemmiston puoluepäivää SuomiAreenassa.