Lehtikuva/Mesut Turan

Aluehallintovirasto velvoittaa Attendo Hoivakoti Mistelin korjaamaan nopeasti henkilökuntavajeensa Lappajärven toimipisteessä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on velvoittanut perjantaina 12.7. Attendo Hoivakoti Misteli Oy:n 100 000 euron sakon uhalla huolehtimaan 19.7. mennessä, että Attendo Joelinkodin toimintayksikössä on asiakkaiden palvelutarpeeseen nähden riittävä määrä henkilöstöä.

Aluehallintoviraston käsityksen mukaan toimintayksikössä tulee olla aamu- sekä iltavuorossa kolme koulutettua hoitohenkilöä, jotta yksikön asiakkaiden oikeus turvalliseen, heidän palvelutarpeitaan vastaavaan ja laadukkaaseen sosiaalihuollon palveluun toteutuu. Valvontaviranomaisen saamien tietojen mukaan näin ei ole kuitenkaan ollut.

Asian käsittelyn yhteydessä yksiköstä on aluehallintoviraston mukaan tullut esille myös useita muita epäkohtia, joiden valvontaa jatketaan edelleen. Nyt annettu päätös koskee vain tilannetta, jossa palveluntuottajan tulee viipymättä lisätä henkilöstöresurssia, jotta asiakasturvallisuus ei vaarannu.

Attendo Hoivakoti Misteli Oy on saanut luvan Joelinkoti-toimintayksikön palvelujen tuottamiseen vasta muutama kuukausi sitten eli 24.4.2019. Tätä ennen yksikön palvelut on tuottanut julkinen sektori. Toimintayksikön luvan mukaan yksikössä on kehitysvammaisille kymmenen asiakaspaikkaa tehostetussa palveluasumisessa ja viisi asiakaspaikkaa palveluasumisessa.

Attendo Hoivakoti Misteli Oy:n tulee toimittaa aluehallintovirastoon selvitys Attendo Joelinkodin henkilöstötilanteesta viimeistään 19.7.