Lehtikuva/Louisa Gouliamaki

Bonuspaikkojen poistamisesta on jo päätetty, mutta oikeisto lykkäsi muutoksen voimaantuloa.

Kreikan sunnuntaiset parlamenttivaalit käytiin systeemillä, jossa eniten ääniä saanut puolue saa 50 bonuspaikkaa. Tämä antoi vaalivoittajalle, keskustaoikeiston Uudelle demokratialle (ND) enemmistön parlamenttipaikoista, vaikka sen suhteellinen kannatus oli hieman alle 40 prosenttia.

Käytännössä 300-paikkaisen parlamentin paikoista jaetaan ensin 250 vaalipiirikohtaisten tulosten perusteella. Sen jälkeen parhaiten menestyneelle puolueelle annetaan 50 lisäpaikkaa.

Laskentajärjestelmän yksityiskohdat ovat varsin monimutkaisia, mutta periaatteessa tulos vastaa suhteellista vaalitapaa bonuspaikkoja lukuunottamatta. Vaaleissa on käytössä 3 prosentin äänikynnys.

Syriza on ajanut vaalitavan muuttamista kokonaan suhteelliseksi.

Syriza suhteellisen kannalla

Sunnuntain vaalit hävinnyt vasemmistopuolue Syriza on ajanut vaalitavan muuttamista kokonaan suhteelliseksi.

Heinäkuussa 2016 Syriza saikin vaalilain muutettua niin, että bonuspaikat poistuvat. Samalla äänestysikäraja laskettiin 17 vuoteen.

ILMOITUS

Laki ei kuitenkaan astunut voimaan vielä tämän vuoden vaaleissa, koska se ei saanut taakseen kiireelliseksi julistamiseen tarvittavaa 200 edustajan määräenemmistöä. Uuden demokratian edustajat eivät kannattaneet lakimuutosta.

Kun vaalitavan uudistus on nyt levännyt yksien vaalien yli, sen pitäisi tulla voimaan seuraavissa vaaleissa, jotka on pidettävä viimeistään 2023.

Vaalilain muuttamiseen riittää yksinkertainen enemmistö. Koska Uusi demokratia sai sunnuntain vaaleissa enemmistön (158 paikkaa) parlamenttiin, se voi halutessaan palauttaa bonuspaikat vaalilakiin. Mutta jos se ei saisi taakseen 200 paikan määräenemmistöä, astuisi muutos ilmeisesti voimaan vasta vuoden 2023 vaalien jälkeisissä vaaleissa.

Usein muutettu järjestelmä

Bonuspaikkoja on perusteltu pyrkimyksellä luoda vahvoja hallituksia, jotka eivät joudu hakemaan tukiääniä pieniltä puolueilta.

Bonuspaikat vaikuttavat luonnollisesti merkittävästi paikkajakoon. Esimerkiksi sunnuntain vaaleissa Uusi demokratia olisi jäänyt ilman bonuspaikkoja selvästi alle enemmistörajan. Reko Ravelan laskelmien mukaan sen paikkamääräksi olisi tullut 130.

Syrizalta jäi tammikuun 2015 vaaleissa enemmistö niukasti saavuttamatta bonuspaikoista huolimatta. Se sai tuolloin 149 paikkaa ja saman vuoden syyskuussa pidetyissä vaaleissa 145 paikkaa. Tämän vuoksi se joutui muodostamaan koalition, jossa kumppaniksi tuli pieni kansalliskonservatiivinen ANEL-puolue.

Vuonna 1974 tapahtuneen demokratian palauttamisen jälkeen Kreikassa oli suhteellinen vaalitapa vuoden 1990 vaaleihin asti.

Bonuspaikkoja jaettiin ensimmäisen kerran vuoden 1993 vaaleissa. Vaalilakia on muutettu vuosina 2004 ja 2007. Viisikymmentä bonuspaikkaa oli jaossa ensimmäisen kerran vuoden 2012 vaaleissa, sitä ennen niitä oli 40.

Äänestäminen on Kreikassa periaatteessa pakollista, mutta äänestämättä jättämisestä ei koidu rangaistuksia. Sunnuntain vaaleissa äänestysprosentti oli 57,9 prosenttia.