Jarno Mela

Maksukatto halutaan oikealle tasolle.

Varsinkin vähätuloisia eläkeläisiä rokottavat asiakasmaksut otetaan uuteen käsittelyyn tällä hallituskaudella, lupaa sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

Edellisen hallituksen sote-uudistuksessa asiakasmaksuihin oltiin tekemässä merkittäviä heikennyksiä. Etenkin maksukaton poistaminen asiakasmaksuista olisi lisännyt paljon terveydenhuoltopalveluja käyttävien menoja.

Maksukatolla tarkoitetaan summaa, jonka jälkeen asiakasmaksuja ei enää peritä potilaalta. Tänä vuonna terveydenhuollossa maksukatto on 683 euroa. Hammashoidossa ja sairaankuljetuksessa ei ole maksukattoa, ei liioin yksityislääkärin määräämistä laboratorio- ja kuvantamispalveluista.

Pekonen muistuttaa, että lääkemenot ja muut terveydenhoitomenot vähentävät merkittävästi ikääntyneiden mahdollisuuksia rahankäyttöön muuhun kulutukseen.

– Tällä on kielteisiä vaikutuksia iäkkäiden osallisuuteen ja hyvinvointiin, jopa passivoivia vaikutuksia.

ILMOITUS

Terveydenhuollon ja lääkekustannusten maksukatto ovat Pekosen mukaan tehokkaita keinoja vanhusten toimeentulon turvaamiseksi.

Maksut eivät saa uhata toimeentuloa

Pekonen muistuttaa, että yksityisissä hoivapalveluissakin on tiettyjä rajoituksia asiakaspalvelumaksuihin. Muun muassa asiakasmaksujen määrä ei saa ylittää palvelujen tuotannosta aiheutuvia kuluja.

– Lisäksi asiakasmaksuja ei saa periä tai niitä pitää alentaa, jos maksut uhkaavat asiakkaan toimeentulon edellytyksiä.

Vanhuksen omaa omistusasuntoa ei saa huomioida hoivapalvelumaksuissa. Tähän ei Pekosen mukaan ole tulossa muutoksia.

Eläkeläisten työssäkäynnille suositus

Ministerin mukaan eläkeläisten työssäkäyntiä tulisi voida käyttää nykyistä paremmin heidän tulotasonsa korjaamiseksi. Tämä vaatii hänen mukaansa muutoksia niin eläkeläisten kuin työnantajien asenteissa.

– Omasta kokemuksestani tiedän, että etenkin vanhustenhoidossa eläköityneet työntekijät ovat merkittävä voimavara, Pekonen sanoo.

Eläkeläisten toimeentuloa ja taloutta käsiteltiin EU:n Silver Economy Forumin oheistapahtumassa Ikääntyneiden talous kuntoon tiistaina.