Viime keväänä joukko Pakistanin Sindhin provinssin Larkanan kaupungin lapsia ohjattiin hiv-testeihin sen jälkeen, kun heillä havaittiin sitkeä kuume. Kun viisitoista 2-8 -vuotiasta lasta diagnosoitiin hiv-positiivisiksi, aloitettiin laajempi seulonta.
Jo muutaman päivän jälkeen seulonnan tulokset alkoivat näyttää järkyttäviltä. Testit paljastivat, etteivät hiv-positiivisten lasten vanhemmat kantaneet virusta. Toisin sanoen lapset eivät olleet saaneet tartuntaa tavanomaisilla tavoilla eli sukupuoliyhdynnän, huumeiden käytön tai hiv-positiivisen äidin kautta.
Vanhempien haastattelut paljastivat, että epidemian mahdollinen lähde oli paikallinen lääkäri Muzaffar Ghangro. Potilaista 123 oli ollut hoidettavana hänen vastaanotollaan.
Nyt diagnosoitujen lasten täytyy lopun ikäänsä syödä aids-lääkkeitä.
Lääkäri todettiin hiv-positiiviseksi ja hänet pidätettiin syytettynä tahattomista murhista. Mikään ei kuitenkaan viitannut siihen, että Ghangro olisi tahallaan ruiskuttanut virusta potilaisiinsa.
Turvattomat käytännöt
Yksittäisen lääkärin sijasta syytä pitää etsiä Pakistanissa yleisistä potilaiden turvallisuudesta piittaamattomista käytännöistä: neulojen uudelleen käyttämisestä, käytettyjen välineiden huolimattomasta hävittämisestä ja vähäisestä suojauksesta lääkärin ja potilaan välillä. Jotkut saattavat saada tartunnan myös halvoista ympärileikkauksista, joita tehdään parturiliikkeiden kaltaisissa epähygienisissä tiloissa.
Koska käytännöt ovat yleisiä, epidemioita todennäköisesti tulee lisää, ellei mitään tehdä. Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut Larkanan tilanteen toisen asteen hätätilaksi, jonka hoitaminen vaatisi 1,3 miljoonaa euroa. WHO:lla on tähän tarkoitukseen vain vajaat 180 000 euroa.
Sindhin provinssin terveysministeriö on kuitenkin lisännyt hiv-testausta sekä sulkenut yli 900 luvatonta klinikkaa ja veripankkia.
Vuonna 2017 Pakistanissa todettiin 20 000 uutta hiv-tartuntaa, ja maan kasvava aids-epidemia on jo nyt Aasian toiseksi suurin. Yleinen lukutaidottomuus, köyhyys, sukupuolten välinen epätasa-arvo ja taudin vähäinen ymmärrys lisäävät tartunnan saamisen vaaraa.
Larkanassa sairastuneista neljä viidesosaa oli alle 15-vuotiaita, ja heistä useimmat olivat myös aliravittuja, kärsivät muistakin taudeista sekä olivat syntyisin köyhistä, lukutaidottomista perheistä.
Sairastuneet leimaantuvat
Tartunnan lisäksi sairastuneet kärsivät tietämättömyydestä johtuvasta leimaamisesta, joka johtaa sairastuneiden syrjimiseen, eristämiseen ja vielä pahempaan: kerrotaan, että epidemian syntysijoilla aviomiehet ovat surmanneet vaimojaan saatuaan tietää, että joko vaimo tai lapset ovat hiv-positiivisia. Miehet eivät voineet uskoa, että tartunta olisi seurausta mistään muusta kuin luvattomasta seksistä.
WHO:n lisäksi YK:n yhteinen aids-ohjelma UNAIDS ja Unicef auttavat paikallisia viranomaisia paikan päällä saamaan epidemian aisoihin. Tästä avusta huolimatta vain noin puolet lähes 800 diagnosoidusta on saatu hoitolaitoksiin.
Yli puolet sairastuneista ei saa mitään hoitoa. Hoitoa saavat rasittavat puolestaan suhteettomasti Pakistanin terveydenhoitojärjestelmää. Nyt diagnosoitujen lasten täytyy lopun ikäänsä syödä aids-lääkkeitä. Tilannetta ei helpota, että Pakistan on tässä asiassa lähes kokonaan ulkomaisen avun varassa.